maanantai 18. joulukuuta 2017

Uusikuu jousimiehessä

18.12. syntyy jälleen uusi kuu jousimiehen toiveikkaassa merkissä. Aikaan on ladattu tarve luoda positiivista tulevaisuudenuskoa, kehitellä hurjiakin ideoita ja kurotella korkealle. Uudenkuun manifestoinnin energiat kannattaa käyttää hyväksi ja laatia tänään mittava unelmien aarrekartta. Ratkaisujen tekeminen ja käytännön suunnitelmat on kuitenkin syytä jättää joulun jälkeiseen aikaan, kun perääntyvä Merkurius vaihtaa eteenpäin kulkevaan liikkeeseen. Ajattelun energia kääntyy samalla ulospäin kohti konkretiaa.

Jousimiehen merkin suojelija on Arkkienkeli Zadkiel, vapautumisen enkeli, jonka tärkeimpiä tehtäviä on saada meidät ymmärtämään armon ja ilon merkitys. Zadkiel toimii kirkaanvioletilla säteellä ja auttaa puhdistumaan menneestä, keventämään taakkoja ja nostamaan katseen kohti tulevaa.

Rakas maaenkeli, unelmointi on sinun luovaa energiaasi jonka voimalla rakennat elämää. Kykenet rakentamaan mielesi avulla maailmoja, joiden pysyvyys tai pysymättömyys on täysin oman uskosi varassa. Kun luot kuvaa paremmasta tulvaisuudesta, keskitä toiveesi sydämeesi. Valo asuu omassa keskuksessasi ja on yhtä galaktisen keskuksen kanssa. Tuomalla itsesi, oman tahtosi ja oman mielesi samaan linjaan näiden valojen kanssa sinun on helppo toimia ja toteuttaa itseäsi.

Valo ei ole kenenkään yksinomaisuutta, ei uskontojen tai oppineiden, valo olet sinä. Kun ylistät tai kiität valoa, kiität itseäsi. Tämä on armollisuuden syvin olemus. Osoittamalla kunnioitusta omaa sisäistä valoasi kohtaan ymmärrät kaikkeuden olevan samaa valoa. Ei ole erillisyyttä. Oivallus vapauttaa sinut mielen harhasta, pelosta ja tarpeesta hyvittää tai saada hyvitystä. Ei ole mitään hyvitettävää. Kaikki on hyvin. Sinä olet valossa ja niin on aina ollut. Olet vain unohtanut sen.

Olet syvästi rakas eikä mikään ole enkeleille kallisarvoisempaa kuin nähdä sinun vapautuvan kahleistasi, jotka olet itse rakentanut. Harteiltasi nostetaan kaikki ne taakat, joita et enää halua kantaa ja joiden ohi aika on kulkenut. Saat laskea ne ja kaikki tulevatkin taakkasi painamasta mieltäsi ja olemustasi. Rakas maaenkeli, miksi turhaan vetäisit mukanasi kivirekeä, joka estää sinua lentämästä! Sinä olet vapaa, saat joka hetki valita vapauden, sydämen ilon ja kirkkauden. Ne ovat sinun tosiolemuksesi. Sinä olet siunattu ja sinusta huolehditaan.


lauantai 2. joulukuuta 2017

Joulukuun täysikuu

Kuu kasvaa jälleen täydeksi tulevana sunnuntaina 3.12. kaksosen merkissä. Samalla kaksosen hallitsijaplanaeetta Merkurius kääntyy peruuttavaan liikkeeseen ja perääntyy aina 23.12. saakka.

Tämä täysikuu on eteerinen ja suureellinen. Intuitio toimii hyvin ja korkeammat aistit ovat avoinna, siksi on tärkeää pitää energiakeho hyvin suojattuna ja maadoitettuna. Jälkiperäiselle ajattelulle ei nyt ole tilaa, sen sijaan unimaailma ja korkemmat yhteydet avautuvat helpommin, kunhan muistat juurruttaa kehon ja pyytää suojaukset mukaasi.

kuva Gustave Moreau
Arkkienkeli Metatron vastaa merkabasta eli valokehosta ja sen asteittaisesta kehityksestä. Kehosi läpikäy ylösnousemusta planeetan kanssa, ja tänä täysikuuna voit tuntea muutoksia erityisesti fyysisessä ruumiissa ja terveydessä. Olemuksesi muuttuu ja muovautuu ajanhengen mukana, eikä tässä prosessissa ole mitään pelättävää. Valokeho on kuin sinun kehosi, mutta kirkkaampi, laajempi ja puhtaampi.

Rakas maaenkeli, sinun ei tarvitse luopua mistään, mikä on sielullesi tärkeää saavuttaaksesi valaistumista ja virittääksesi korkempia chakrojasi. Rakkaus ei toimi siten. Sinun ei tarvitse tehdä mitään sellaista, mihin et ole valmis eikä sinua rangaista tai veroteta mistään. Kun niin tahdot ja olet valmis, valokehon aktivoituminen alkaa. Prosessi on fyysinen ja henkinen ja etenee juuri sinulle sopivassa tahdissa.

Kun tunnet raskautta maakehossasi, on se merkki siitä, että olet ylittänyt omat voimavarasi. Tämä on hyvin yksinkertaista. Anna kehollesi mahdollisuus levätä ja kerätä voimia, ja anna sille huomiosi, kun se sitä tarvitsee. Puhdista chakrasi säänöllisesti. Tee tästä rakas rutiini ja pidä siitä kiinni kuten muutoinkin hoidat itseäsi, käyt suihkussa ja peset hampaasi. Chakrapuhdistus ylläpitää värähtelytaajuuttasi ja helpottaa oloasi kun koet tukkoisuutta kehossasi.

Chakrapuhdistus myös edesauttaa valokehon aktivoitumista ja auttaa sinua hengittämään universumin tahtiin. Tällöin voimasi eivät kulu hukkaan pyristellessäsi vastavirtaan ja tavoitellessasi jotakin, mikä ei kuulu polullesi. Voit antautua prosessille ja tietää, että olet ehdottoman turvassa.

Tänä täysikuuna pyydä Metatronia apuun pitämään energiakehosi kirkkaana ja ajatuksesi selkeänä. Vastaanottaaksesi Metatronin korkeataajuista värähtelyä sinun tarvitsee vain hiljentyä ja pyytää. Valo on läsnä aurassasi ja voit tuntea sen kohottavan vaikutuksen. Olet rakastettu ja siunattu maan matkalainen ja kanssasi kuljetaan, käsi kädessä, askel askelelta.

torstai 16. marraskuuta 2017

Uusikuu skorpionissa

Kauden uusikuu syntyy mystisen skorpionin merkin loppuasteilla lauantaina 18.11. aamupäivällä. Skorpionin kausi on luonteeltaan syväluotaavaa ja tutkivaa. Auringon ja Kuu lisäksi skorpionin merkistä löytyvät Venus ja Jupiter, jotka auttavat laajentamaan horisonttia ja lähestymään muutoksia rakkaudella. Uusikuu on aina uuden luomisen hetki, mutta jotta uudelle syntyy tilaa, vanhasta on luovuttava ja annettava kasvulle mahdollisuus. Aina pohjamutien läpikäyminen ei ole niin mieltä ylentävää työtä, mutta tälle uudelle aloitussyklille on taivaankannelta näytetty valoa. Se, mitä nyt manifestoit, voi toteutua yllättävällä tavalla. Tärkeintä on pitää toiveet linjassa oman sisimmän äänen kanssa. Ajanhengessä on ehdottomuutta ja periksiantamattomuutta, ja siksi sinun on tärkeää keskittyä siihen, minkä toivot elämässäsi muuttuvan. Uusikuu skorpionissa tukee aitoa halua muuttua ja kehittyä syväsukelluksen kautta. Mahdollisuudet rakentaa pysyviä muutoksia ovat väkevät.

kuva Edward Burne-Jones
Skorpionia ohjaava arkkienkeli Jeremiel on viisauden ja lempeän hyväksyvän rakkauden enkeli. Hänen nimensä merkitsee "Jumalan armo" ja hän vastaa menneen ymmärtämisestä ja selvätietoisuudesta. Jeremiel on tumman violetin sävyinen, perustavanlaatuisen tietämisen valo, joka auttaa sinua saamaan selvyyttä sieluntehtävästäsi ja karmisista yhteyksistäsi. Jeremielin läsnäolo on rauhallinen ja keskittynyt. Hän auttaa avaamaan salaisuudet ja saavuttamaan ymmärryksen ilmiöiden todellisesta luonteesta. Jeremielin läheisyyden voi tuntea täydellisenä mielenrauhana ja selkeinä havaintoina asioiden tosiolemuksesta.

Rakas maaenkeli, etsiessäsi viisautta katsot herkästi itsesi ulkopuolelle ja haet vastausta kaukaa. Totuus asuu kuitenkin sisimmässäsi, tälläkin hetkellä. Olet täynnä puhdasta valoa, eikä sinun tarvitse tehdä muuta kuin antaa sen loistaa.

Kun koet, että valosi tiellä on esteitä, pyydä Jeremieliä avaamaan polkuasi. Jeremiel auttaa ratkaisemaan pulmia ja kohtaamaan karmaattisia elämäntehtäviä tyynesti ja rauhallisin mielin, jolloin sinun on helpompi toimia kirkkaudesta käsin. Halutessasi muutosta Jeremiel auttaa läpivalaisemaan ongelmia ja näkemään, mistä olet tulossa ja minne menossa. Näin ymmärryksesi valinnoistasi kirkastuu ja pitkällisetkin syy-seuraus-suhteet avautuvat sinulle.

Rakas maaenkeli, tiedäthän, ettei valo ole koskaan kaukana. Sinun ei tarvitse tehdä ihmeellisiä rituaaleja hakeaksesi sitä. Vain hiljenny ja pyydä - enkelit ovat läsnä. Rakkaus on yksinkertaista ja viisaus on suoraa ja konstailematonta, ei koskaan vaikeatajuista tai monimutkaista. Viisauden juuret kasvavat sallivuudessa. Viisauden siemenessä on jo sisällä kaikki sen tulevat ulottuvuudet kuin pisarassa, joka putoaa veteen ja luo renkaat ympärilleen. Viisaus kertautuu ja syvenee, mutta sen ydin on aina sama. Siksi viisauden luo löytää jokainen. Viisaus asuu sydämessäsi.

Tänä uutenakuuna pyydä viisauden valoa näyttämään sinulle, missä ovat ne asiat, joista voit laskea irti. Jeremiel toimii oppaanasi ja hiljentyessäsi osoittaa sinulle kirkkaasti, minne sielusi haluaa rakentaa itsensä ilmaisua. Kuuntele herkällä korvalla, kiitä saamastasi avusta ja tee oma osuutesi työstä. Unelmien ja toiveiden manifestointi sisältää myös sinun sitoutumisesi elämänsuunnitelmaasi. Saavuttaaksesi sen, mitä sielusi toivoo, tee rohkeat päätökset, ota vaadittavat askelet ja luota. Jotta muutospakon ei tarvitse ravistella sinua, keskity kuuntelemaan omaa sisäistä ohjaustasi ja toimimaan sen mukaan. Sinä olet puhdas valo ja rakkaus etkä tarvitse siihen muiden todisteita. Sinä se olet, kokonainen, jumalainen, jakamaton, pyhä, yksi. Olet rakastettu ja niin on.


tiistai 31. lokakuuta 2017

Pyhäinpäivä

Marraskuun vaihteessa vietetään vainajien ja poismenneiden rakkaiden juhlaa. Läntisessä maailmassa juhla on nimeltään Halloween, Meksikossa Dia de Muertos. Suomalaiset ovat viettäneet perinteisesti kekriä, satokauden juhlaa, jonka juhla-ateriaa syömään kutsuttiin myös vainajat.

Pyhäinpäivä ajoittuu astrologisesti skorpionin kauteen. Luonto asettuu lepoon ja vetäytyy kohti talvea. Luovumme kesän lämmöstä ja väriloistosta, ilman viilentyminen tuntuu kehossa, muuttolintujen lähdettyä hiljaisuus laskeutuu. Silti kuolemassa ei ole mitään surullista. Ilman tätä vaihetta ei seuraa uusi syntymä. Sykli on saapunut irtilaskemisen vaiheeseen, salaperäiseen kauteen, jolloin vanha maatuu ja muuntuu uuden syntymän aihioiksi.

kuva Evelyn De Morgan
Skorpioni on muodonmuutoksen ja mysterien tutkijan merkki. Skorpionia ohjaa arkkienkeli Azrael, kuoleman enkeliksikin kutsuttu voimakas transformaation ja rakkauden valo. Azraelin läsnäolo on hiljaista mutta väkevää, kuin silkin kosketus ihoa vasten. Hän lohduttaa kuolemaa surevia ja tuo lempeän läsnäolonsa jokaiseen hetkeen, jona laskemme irti vanhasta ja olemme valmiita syntymään uudelleen. Rakas maaenkeli, elämä on jatkuvaa muodonmuutosta. Sinä olet perhonen, joka lentää päivänpaisteessa, pudottaa siipensä ja maatuu syntyäkseen uudelleen toukaksi, koteloituen ja avautuen jälleen värikkääseen kukoistukseen. Jokainen vaihe on yhtä merkityksellinen. Jokaisessa vaiheessa rinnallasi kuljetaan.

Kuolemassa ei ole mitään pelättävää. Kuolema on helppo siirtymä suhteessa siihen mitä olet maaelämäsi aikana kokenut! Olet käynyt läpi jo tuhansia muodonmuutoksia, suurempia ja pienempiä, kehosi on työntynyt ulos äitisi kohdusta ja ottanut ensimmäiset polttavat hengenvetonsa. Ruumiisi on on venynyt pituutta ja olet tuntenut jomottavaa kasvukipua. Henkesi on etsinyt paikkaansa uudessa olomuodossaan ja olet muovannut itseäsi lukuisia kertoja etsiessäsi parasta mahdollista olotilaa kehon, mielen ja sielun kokonaisuudessasi. Kuolema on yksinkertainen muutos tähän kaikkeen verrattuna.

Kuolleet ovat keskuudessamme aivan kuten enkelit ovat. Muista omia läheisiäsi ja rakkaitasi kynttilöin ja valon ajatuksin. Ne siivittävät jokaisen sielun matkaa ja kehityskulkua, onpa sielu kiinnittyneenä parhaillaan fyysiseen kehoon tai ei. Vaali rakkaudellisia ajatuksia poisnukkuneista ja anna anteeksi menneet. Pyynnöstäsi Azrael on rinnallasi ja auttaa sinua kulkemaan läpi muutospolun jokaisen vaiheen. Sinua kannetaan rakkauden sylissä ja murheesi kuullaan joka kerran. Ikävä on luonnollinen tunne eikä siinä ole mitään pahaa. Tiedä, ettemme koskaan ole todella erossa, emme ole millimetrinkään päässä sinusta, rakas Maan kulkija. Olemme sydämessäsi, kaikki rakkaasi, olemme yhtä valokehosi kanssa eikä kukaan meistä ole valosta irrallinen. Me kohtaamme kaikki jälleen, yhä uudelleen ja uudelleen lukuisissa ja taas lukuisissa eri kehollisuuksissa ja olomuodoissa eikä tällä rakkauden ilmenemismuodolla ole loppua.

Olet siunattu ystäväni, olet syvästi rakastettu etkä ole koskaan yksin. Et syvimmässä surussasi etkä lähtemisen hetkellä, et jälleennäkemisen riemussa etkä syntymän ihmeen äärellä. Valo on kanssasi ikuisesti, sillä muuta ei ole. Syvin varjo ja mustin pimeys ovat väkevää valoa, joka näyttää sinulle ymmärrettävimmin, mitä rakkaus on. Missä on pohjattomin lohduttomuus, siellä on suurin armo ja kirkkaus. Siellä me kohtaamme, siellä minä olen. Ja niin on.

torstai 5. lokakuuta 2017

Täysikuu oinaassa

kuva Evelyn de Morgan
Tänään täyttyy väkevä Kuu oinaan merkissä. Tämä täysikuu on energinen, melkein pakottavan pakahduttava. Mielikuvitus voi nyt laukata ja luoda kuvastoa, joka tuntuu todellisuudesta irralliselta, mutta ohjaa silti toimimaan.

Täydenkuun hetkellä emotionaalinen malja täyttyy ja joskus kuohuu yli. Näin intensiivinen täysikuu voi tuntua siltä kuin sisäistä taspainoasi heiluteltaisiin järeämmin kuin mikä olisi mukavaa. Tunteet puskevat läpi voimalla ja tällä on tarkoituksensa. Et voi ohittaa niitä tarpeita ja tuntemuksia, jotka olet laittanut odottamaan. Ne eivät suostu enää pysyttelemään jonotuslistalla.

Jos olet siirtänyt sivuun omat tarpeesi, ne haluavat nyt tehdä itsensä tiettäviksi. Jos olet ohittanut toisten huomioimisen, sisäinen tunnemaailmasi ajaa sinua kohtaamaan tilanteet, joissa olet kulkenut silmälaput silmillä.

Tämä on hyvä hetki kanavoida toimintaenergiaa niihin asioihin, jotka tunnet omiksesi, sillä muut jääväät väistämättäkin sivuun. Innostuminen tapahtuu helposti, mutta mikään sellainen, mikä ei lähde sydänvoimastasi ei nyt vedä puoleensa eikä resonoi.

Oinaan merkkiä suojeleva arkkienkeli Ariel on vahvan vaaleanpunainen valo, joka auttaa synnyttämään uusia ideoita ja toteuttamaan niitä kipinöitä, joita sielusi säkenöi. Ariel on väkevä luonnonvoima, keijujen ja luonnonhenkien matriarkka, pitelemätön ja tulinen rakkausvalo. Ariel on läsnä pyynnöstäsi ja auttaa sinua kanavoimaan omaa voimaasi niihin asioihin, jotka ovat sopusoinnussa sielusi kanssa.

Rakas maaenkeli, sinä olet luomisvoima, uutta synnyttävä ja vanhaa tuhoava vyöry, sinä olet oman todellisuutesi valloittaja ja hallitsija. Sinun tehtäväsi on oppia erottamaan ne hetket, jolloin raivaat tilaa uudelle niistä, jolloin odotat kärsivällisesti seuraavan vaiheen kasvua. Voimasi on hillitön ja vapautesi rajaton ja tehtäväsi on oppia ymmärtämään tekojesi seuraukset. Kanssaihmiset, luonto ja koko sinua ympäröivä todellisuus on opettajasi yhteisellä valaistumisen polullanne. Pyydä ohjausta ja sitä saat. Maailma on peilisi ja sen kautta sinua opastetaan joka hetki.

Ariel auttaa sinua kohdistamaan voimaasi rakkauteen, heikommista huolehtimiseen ja ympäristösi valaisemiseen.  Kun on aika laskea irti ja pidättäytyä hetki, Ariel auttaa sinua pysymään kärsivällisenä. Kun on aika tarttua toimeen, Ariel näyttää ne paikat, joissa sinua tarvitaan. Rakas maaenkeli, olet rakastettu mielikuvituksesi voiman vuoksi, olet Luojan valoa toistava pidäkkeetön vimma eikä sinun kyvyilläsi ole rajoja. Anna voimasi virrata ja rakenna sellaista maailmaa, joka on kaikille planeetalla eläville tasapuolinen. Kulje valossa ja niin tapahtuu.


torstai 21. syyskuuta 2017

Syyspäiväntasaus

22.9. kohtaavat yö ja päivä ja ovat hetken aikaa täsmälleen yhtä pitkät. Syyspäiväntasaus on tärkeä kulminaatiopiste, joka käynnistää astrologisen vuodenkierron toisen puoliskon. Minkä oinas on keväällä rymisten aloittanut, sen neitsyt on nyt saattanut täydennykseensä, jotta vaaka voi johtaa seuraavat merkit kohti avautumista ja sosiaalisia taitoja.

Aurinko siirtyy siis vaakaan huomenna, ja merkin mukaisesti ajanhenki suosii sosiaalisuutta, yhteistyötä ja ystävyyttä. Vaaka on myös romanssien, arvojen ja hienostuneisuuden ilmentäjä. Vaa'an merkin perusenergia on tasapainottava, harmoniaan pyrkivä ja konflikteja välttävä. Vaaka luo ympärilleen estetiikkaa, solmii suhteita ja toimii ryhmissä yhteisen edun nimissä. Vaa'at keräävät äärimmäisen harvoin vihamiehiä, sillä he pyrkivät niin pitkälle kuin mahdollista ottamaan huomioon eri näkökulmat ja saattamaan sopusointuun kaikki soraäänet. Venuksen alaisena merkkinä vaaka on nautinnonhaluinen kauneudenrakastaja, joka välttelee viimeiseen asti epämiellyttäviä tilanteita kuten päätösten tekemistä.

Vaa'an merkkiä suojelee arkkienkeli Jofiel, kirkkaan keltainen ja kullanhohtoinen enkeli, jonka nimi merkitsee Jumalan kauneutta. Jofiel on kauneudenvaalija, ilon ja kirkastumisen enkeli ja pyhän tiedon kantaja. Rakas maaenkeli, ethän anna kovuuden ja valon puutteen raskauttaa mieltäsi! Jofiel auttaa sinua näkemään kauneutta kaikkialla minne katsotkin, niin luonnossa, ihmisissä kuin heidän kättensä tuotoksissa. Jofielin lahja ihmiskunnalle on nauru ja sydämen pohjasta nouseva ilo. Pyynnöstäsi Jofiel painaa pysyvät hymykuopat poskiisi ja keventää sydämesi. Jos olet kadottanut ilon ja naurun elämästäsi, Jofiel voi tuoda ne luoksesi. Pyydä hänen säihkyvää iloaan, ja voit tuntea hänen läsnäolonsa murheista vapautumisena ja helpotuksen tunteena.

Jofiel on myös opiskelijoiden ja opettajien suojelusenkeli ja pyynnöstäsi hän opastaa sinua järjen ja logiikan käyttämisessä. Valaistumisen enkelinä Jofiel valuttaa kultaansa juuri sinne, missä vielä haparoit hämärässä ja tarvitset valoa. Jofiel edustaa älyä, oppimista ja viisastumista, ja häntä voit pyytää avuksesi omaksumaan ja muistamaan tietoa, opiskelemaan ja läpäisemään niin maallisia kokeita kuin henkisiä testejä.

Jofiel säteilee sydämen viisautta, jossa korkea henkinen ajattelu ja rakkaus yhdistyvät. Hän auttaa sinua luomaan yhteyden korkeampaan minääsi ja omaan sielunsuunnitelmaasi ja vastaanottamaan jumalallista valoa, jotta ymmärtäisit itseäsi, toisia ja kohtaamiasi tilanteita avoimin mielin. Jofiel kirkastaa kruunuchakrasi ja yhteytesi pyhyyteen ja auttaa ylläpitämään uskoa puhtaaseen sydänyhteyteen. 

Rakas maaenkeli, olet mukana luomassa uutta kultaista aikaa planeetalle, ja tässä tehtävässäsi Jofiel on valmis auttamaan sinua. Sinun onnesi, ilosi ja pulppuava naurusi on musiikkia enkeleiden korville. Varjele siis omaa hyvää oloasi, käytä kykyäsi löytää pienetkin kultajyvät ja saada ne kasvamaan valtaisia tiedonpuita. Olet syvästi rakastettu ja siunattu kultaisella kristusenergialla. 


maanantai 18. syyskuuta 2017

Uusikuu neitsyessä

Keskiviikkona 20.9. Kuu syntyy neitsyen merkissä. Uudenkuun hetkellä Aurinko ja Kuu ovat aina yhtymässä ja näin Aurinko antaa sen merkin energian Kuulle, josta taivaanvalot eläinradalla löytyvät.

Tänä syyskuuna uusikuu osuu neitsyen merkin loppupäähän, 27 asteelle. Neitsytpainotus on vahvasti ilmassa muutenkin. Venus siirtyy samoin neitsyeen keskiviikkona, ja Mars ja Merkurius ovat kulkeneet jo toista viikkoa rintarinnan tässä ahkeruuden, huolellisuuden ja työntäytteisyyden merkissä. Eipä ihme, että nyt omasta terveydestä huolehtimisen ja opiskelun teemat koskettavat. Syksyisin liikuntaryhmät täyttyvät ja innostumme uusista ruokavalioasioista. Aloitamme koulut ja opiskelut, suunnittelemme aikatauluja harrastusten ja töiden organisoimiseksi. Kesä on ohi ja koittaa syksyn ahkeroinnin aika.

Neitsyen merkin tärkeä suojelija on Maria, äidillisyyden, puhtauden, omistautumisen ja ehdottoman rakkauden enkeli, joka säteilee vaaleansinistä ja valkoista valoa. Yksi Marian maallisista olemushahmoista on Neitsyt Maria, pyhä äiti, jota palvotaan ja rukoillaan ympäri maailman. Maria on pyhimys, ikoninen ja myyttinen hahmo ja arkkityyppi, joka ilmentää feminiinistä energiaa sen kauneimmissa muodoissaan.

Marian taivaallinen olemus on enkelten kuningatar, ja hän auttaa meistä jokaista yhdistymään lempeään ja kaiken hyväksyvään rakkauteen. Hän liennyttää kipuja, niin fyysisiä kuin henkisiä, ja auttaa sinua löytämään apua mihin tahansa vaivaan, josta kärsit. Maria on tulvillaan liennytystä ja armollisuutta, jonka edessä vain sulat rakkauteen. Hän ilmestyy usein liljankukan tai ruusujen kera merkkinä puhtaudesta ja taivaansinisen valon ympäröimänä tuoden helpottavan parantavan säteen mukanaan.

Tänä uutenakuuna pyydä Mariaa auttamaan sinua löytämään oman tapasi palvella pyyteettömästi, toteuttaa sielusi kutsumusta muiden auttamistehtävässä ja levittämään parantavaa energiaa kauttasi. Maria suojelee sairaiden ja köyhien parissa työskenteleviä, parantajia ja terapeutteja, lääkäreitä, sairaan- ja terveydenhoitajia, lasten puolesta työtä tekeviä ja jokaista äitiä, lasta ja vanhempaa.

Rakas maaenkeli, oletpa sitten miehen tai naisen kehossa, tämä rakastava hoivaavuus on sinussa. Sinulla on kyky huolehtia niin itsestäsi kuin toisista ohittaen egoistiset tarpeesi ja tämä on voima, jolla kykenet kasvamaan valon välittäjäksi. Marian parantava ja ihmeitä tekevän energian voit pyytää luoksesi milloin tahansa tarvitset lohdutusta itsellesi tai läheisillesi. Maria rakastaa sinua ehdoitta ja puhtaassa valossa, hän sulkee sinut äidilliseen syliinsä ja puhaltaa kivut pois jokaisesta haavastasi. Jos tunnet huolta jonkun tietyn pienokaisen tai maailman lasten puolesta yleisesti, kutsu Mariaa ja hänen sinistä sädettään. Maria auttaa myös kaikissa huolissa koskien äitiäsi, ja voit pyytää hänen rakkauttaan korjaamaan rikkoontuneita suhteita ja auttamaan antamaan anteeksi mitä ikinä onkaan välillänne tapahtunut.

Rakas maaenkeli, sinun jokainen rukouksesi kuullaan ja jokaiseen pyyntöösi vastataan! Sinun toiveesi ovat energiaa, jonka lähetät eteenpäin ja se kohtaa aina vastaanottajan. Kääntyessäsi Marian puoleen pyydät planeetalle sen paljon tarvitsemaa hyväksyntää, pyyteettömyyttä ja hiljaista rakkautta. Marian lempeys eheyttää ja tasapainottaa kahtiajakaantuneisuutta, auttaa Gaian feminiinistä olemusta toipumaan ja ruokkii meissä jokaisessa asuvaa ikuista ja rakastaavaa äitiä. Salliessasi Marian auttaa itseäsi olet siunattu ja pyhyyden koskettama. Olet hänen syvästi rakas lapsensa ja hän huolehtii sinusta aina. Ja niin on.


tiistai 5. syyskuuta 2017

Neitsyen täysikuu

kuva Abbott Handerson Thayer
Syyskuussa eletään neitsyen aikaa, sadonkorjuun, ahkeroinnin ja huolellisuuden kautta. Aurinko on paistanut neitsyen merkissä jo parisen viikkoa, ja tänään 5.9. myös Mars siirtyy neitsyeen. Neitsyen hallitsijaplaneetta Merkurius on aloittanut perääntymisjaksonsa kolmisen viikkoa sitten. Tänään Merkurius kääntyy vihdoin etenevään liikkeeseen ja siirtyy ensi sunnuntaina leijonasta omaan merkkiinsä neitsyeen.

Merkurius symboloi ajattelua, puhetta ja kommunikaatiota, viestintää ja logiikkaa. Merkuriuksen lapsina neitsyet ovatkin yleensä verbaalisia ja hoksaavaisia, uteliaita ja mieleltään liikkuvaisia. Neitsyen merkissä ilmennetään palvelemisen teemaa, korkean tehtävän toteuttamista arkisella tasolla ja luonnollisesti kaikkia mentaalisia hyveitä, joiden kantaja neitsyt on. Merkuriuksen perääntymiskaudella ajattelu ja kommunikaatio takkuilee, mutta tämän vikkelän liikkujan päästessä nyt pois peruutusvaihteelta ja loppuviikosta vielä omaan merkkiinsä, mentaaliset toiminnot helpottuvat ja saavat kovasti vauhtia alleen. Uranus tekee kolmiota sekä Marsille että Merkuriukselle ja voitelee rattaita niin, että vauhti voi kääntyä ylikierroksillekin.

Huomenna 6.9. aamupäivällä täyttyy Kuu kaloissa, neitsyen vastamerkissä. Täydenkuun hetki on täyttymystä tulvillaan ja Kuun osuessa vielä yhtymään Neptunuksen kanssa olemme todella kauniiden ja herkkien energioiden äärellä. Tämä on emotionaalista aikaa, selväaistimisen ja intuition kirkastumisen huippuhetkiä. Tällä kuutamolla seilataan korkean kutsumuksen vesillä. Täydenkuun hetkellä on helppo tunnistaa oma sisäinen ääni ja kuulla sielun laulu. Täysikuu tukee kaikkea luovaa ja sensitiivstä toimintaa ja tällaisena hetkenä tuntuu, kuin enkelit soittelisivat kaikkein herkimpiä kieliä minuudessamme.

Kauden enkeliviesti tulee Sandalfonilta, musiikin ja rukousten enkeliltä. Sandalfon on korkeataajuinen, hienovireinen ja monitahoinen enkeli. Sandalfon tunnetaan kyynelten enkelinä, hän pyyhkii surut sydämistä ja tuo lohdutusta, kuljettaa toiveita ja rukouksia ja auttaa meitä kokemaan herkkyytemme vahvuutena. Rakas maaenkeli, kun olet ottanut vastaan Maa-tehtäväsi olet tiedostanut sen sisältävän suuren määrän lujaa työntekoa. Tämän planeetan energioissa asiat eivät tapahdu niin helposti ja nopeasti kuin mitä mielikuvituksesi ja sielusi silmät kykenevät näkemään, ja siksi tarvitaan ahkerointia, opiskelua, virheiden tekemistä ja epätäydellisyyden sietämistä. Maailma ei kuitenkaan ole koskaan valmis eikä sinun tehtäväsi rakas Maa-enkeli ole saattaa sitä tolalleen työllä ja tuskalla. Sinun tehtäväsi on uida Gaian kehityksen virrassa ja antautua rakkauden kannateltavaksi. Työskennellessäsi rakkauden kanssa myötävirtaan sinun ei tarvitse tuntea ponnistelevasi turhaan eivätkä voimasi hupene. Rakkaus kannattelee sinua ja varmistaa oikean suunnan aina.

Kannat paljon huolta itsesi ja toisten puolesta, murehdit etukäteen tulevaa ja suret jälkikäteen tapahtunutta. Tämä syö voimiasi ja sitoo energiaasi. Pyydä Sandalfonia ottamaan vastaan itkut ja murheet ja pesemään sinut turhista ärtymyksen tunteista ja suorittamispaineista. Sandalfon auttaa sinua sulautumaan kaikkeuteen ja kokemaan itsesi saumattomana osana universumin tanssia. Pyydä Sandalfonia kiinnittämään sinut omalle sielunpolullesi ja virittämään korvasi korkeille taajuuksille. Kohota omaa energiaasi kauniilla musiikilla ja ruoki sieluasi taiteella, anna itsesi kokea elämää suurempia tunteita ja elämyksiä. Ne eivät ole jotakin, mikä syntyy sinun ulkopuolellasi, ne ovat sinun sielusi väreilyä maailmankaikkeuden tahdissa. Kurota tähtiin ja haaveile isosti huolimatta arjen harmaudesta. Sinut on tehty tähtipölystä ja rakkausvalosta - olet rakkauden lähettiläs ja luojan lapsi omalla ainutlaatuisella toivioretkelläsi ja sinun kanssasi kuljetaan. Olet siunattu.



sunnuntai 20. elokuuta 2017

Auringonpimennys leijonassa

21.8. syntyy toinen uusikuu leijonassa ja samalla tapahtuu täydellinen auringonpimennys. Pimennys ei näy Suomessa tällä kertaa, seuraava täydellinen auringonpimennys nähdään täällä vasta vuonna 2126, mutta pimennyksen vaikutus tuntuu koko planeetalla. Erityisen voimallinen auringonpimennys on osuessaan leijonan merkkiin, jonka hallitsijataivaankappale Aurinko itse on.

Auringonpimennys, kuten myös uusikuu, on tilaisuus vanhan pyyhkäisylle ja uuden aloitukselle. Pimennys korostaa voimallisesti irtilaskemisen hetkeä. Taivaanvalon hämärtyessä tuokioksi voimme kohdata sen pisteen itsessämme, joka on eloton ja aikansa täyttänyt. Jotta voimme manifestoida uutta, irrottaudumme niistä osioista, joiden on aika mennä.

Jos et ehtinyt edelliseen leijonan uudenkuun manifestointiin, tämä on toinen tilaisuutesi. Leijonakaudella syntyy kaksi uuttakuuta ja tämä jälkimmäinen on väkevämpi auringonpimennyksen johdosta. Leijonan uusikuu kehottaa synnyttämään rohkeita päätöksiä, laittamaan itsensä likoon ja astumaan pelottomasti päivänvaloon niistä varjoista, joissa olet piileskellyt. Sinussa asuu urhea tähtimatkalainen, jonka tehtävä on löytää omavaloisuutensa ja antaa itsensä loistaa. Nyt on täydellinen hetki laittaa liikkeelle ne suuret unelmat, jotka tiedät sydämessäsi oikeiksi, jaloiksi ja totuudellisiksi, mutta samalla melkein liian upeiksi että uskaltaisit antaa itsesi edes ajatella niitä. Tämä uusikuu on hetki, jona valo tahtoo puskea esiin vaikka väkisin eikä sinun tarvitse tehdä muuta kuin antaa sille luvan tapahtua.

kuva Luca Giordano
Leijonan merkin päävastuuenkeli on arkkienkeli Mikael, Auringon suojelija ja Maa-planeetan ylin vartija. Mikael säteilee tumman sähkönsinistä valoa ja hänen tehtävänään on toimia pelkojen purkajana. Rakas maaenkeli, pelko on pelkkää ajatusharhaa. Pelot ovat opittuja malleja, joita mielesi toteuttaa, koska on niihin tottunut. Pelot ovat myös todiste mahtavasta luomispotentiaalistasi. Pystyt luomaan täydellisen uskottavia tiloja, joihin myös fyysinen kehosi reagoi vaikka niiden syy on yhtä todellinen tai epätodellinen kuin kaikki, mihin päätät uskoa. Rakas maan ystävä ja matkalainen, pelko on vahvaa elämänenergiaa, jota voit oppia suuntamaan haluamallasi tavalla. Pelkojen ei tarvitse hallita sinua. Ne ovat yhtä tosia kuin se kummitus lapsena sänkysi alla, joka esti sinua nukahtamasta. Tuntiessasi omien pelkokuviesi vievän voimaasi, pyydä Mikaelia apuun. Pyydä Mikaelin valokilpi suojaksesi ja anna hänen toimia turvanasi. Mikaelin miekka osoittaa tietä oikeudellisuuteen ja omaan korkeimpaan totuuteesi. Niin pyytäessäsi hän turvaa selustasi ja valaisee sielunpolkusi valollaan. Mikaelin suoja luo valotunnelin, josta kaikki negatiivisuus kilpistyy ja tätä reittiä sinun on turvallista kulkea ja toteuttaa sitä, mitä olet: ikuista valoa.

Tänä uutenakuuna pyydä Mikaelia katkaisemaan vanhat karmaattiset siteesi. Ne ovat ajatus- ja tunnereittejä kehossasi, jotka ovat ehdollistaneet sinua toimimaan tietyllä tavalla. Niiden tarkoitus kestää aikansa ja kun ne ovat täyttäneet tehtävänsä, voit laskea niistä irti. Pyydä Mikaelia antamaan sinulle ymmärrys siitä, mitkä ovat niitä siteitä, joiden kuuluu yhä olla elämässäsi ja mitkä ovat niitä, joiden voit antaa mennä. Pyydä Mikaelia vahvistamaan niitä siteitä, jotka ovat vielä lunastamatta. Hän auttaa sinua toteuttamaan elämääsi aidoimpana itsenäsi ja vailla turhaa huolta. Luottamus ja varmuus ovat Mikaelin läsnäolon merkit, kuuntele niitä ja sydäntäsi.

Kaikki on hyvin ja kaikki on kohdallaan, juuri kuten on säädetty, oikein ja kohtuullista. Sydämesi on kuin linnunpesä, jonka turvassa voit kasvaa ja levittää siipesi. Sinua suojellaan ja korkein toiveesi turvataan aina. Ja niin on.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Täysikuu vesimiehessä

kuva
Edward Burne-Jones
Maanantaina 7.8. täyttyy Kuu 15 asteessa vesimiestä. Samalla saamme osittaisen kuunpimennyksen, joka pohjustaa 21.8. tapahtuvaa auringonpimennystä.

Elämme leijonan aikaa, ylevää, mahtipontista ja rohkeaa kautta, jolloin koemme voimakasta tarvetta tuoda esille piilevät kykymme. Tahdomme näyttää maailmalle, keitä olemme ja mitä osaamme, kerätä katseet ja olla huomion keskipisteenä. Leijonan kausi on loiston aikaa ja myös show'n varastamisen ilotulitusta. Tällöin moni narri nousee näyttämölle ja vie huomiomme karsimallaan ja havaitsemme seuraavamme toisten tunnedraamoja henkeämme pidätellen. Kun näin käy, olemme unohtaneet, että olemme oman elämämme pääosassa ja todellisuudessa seisomme itse omalla näyttämöllämme, jolle meidän kuuluu luoda oma aintulaatuinen tarinamme. Leijonan kaudella tämä tematiikka on tapetilla eikä täydenkuun hetkellä ole tavatonta huomata, että onkin ohittanut tärkeimmän tehtävänsä - tuoda esiin omaa luovuutta.

Täydenkuun aikaan paisuvat tunteet suuriksi ja pimennyksen hetkellä on tarpeen laskea irti myös niistä itseä koskevista mielikuvista, jotka ovat ylimitoitettuja. Koska ego ottaa aina leijonanosansa, tänä täysikuuna on hieno tilaisuus huomata, missä teatteria pyörittävät itsekeskeisyys, omanapaisuus ja turhamaisuus. Näitä piirteitä on meissä kaikissa, ja jokaisen henkilökohtaiselta kartalta löytyy jotakin upeasta leijonan merkistä. Kuinka isosti teema ravistelee juuri sinua tänä täysikuuna riippuu omasta kartastasi ja valitsemastasi sielunpolusta.

Meille kaikille täysikuu on aina irrottamisen hetki. Asiat saapuvat lakipisteeseensä ja kohtaavat täyttymyksensä. Täysikuusta alkaa uloshengityksen sykli, joka pysähtyy uuteenkuuhun, seuraavaan sisäänhengitykseen. Uloshengityksessä luovutaan ylimääräisistä taakoista kehossa ja tunnetasolla. Fyysinen keho luovuttaa ulos hiilidioksidin, ja uloshengitys on melkeimpä passiivinen tapahtuma, kun et jarruta sitä turhaan. Sisäänhengitys on luonteeltaan aktiivinen, ryhtymisen ja energian lataamisen vaihe, mutta uloshengitys on vain irrottamista. Voit seurata, miten rentoudut ja annat itseäsi lipua irti niistä henkistä jarruista, jotka estävät sinua aloittamasta seuraava luomisen kautta.

Kuun paistaessa täydenkuun hetkellä tismalleen Aurinkoa vastapäätä voimme nähdä kirkkaassa valossa, missä irrottamisen paikat ovat. Valoon nousee vesimiehen vapauden, riippumattomuuden ja tasavertaisuuden maisema. Siinä, missä leijona on valovoimainen ja itsellinen on vesimies yhteisökeskeinen ja tunteisiin sitoutumaton. Tätä energiaa tarvitaan, jotta kasvamme yli leijonamaisesta itsekeskeisyydestä ja saamme sen valtavan luomispotentiaalin yhteisöjä hyödyntävään käyttöön. Vesimiesenergia on kiinnittymätöntä, veljeyteen ja tasa-arvoon perustuvaa jakamista, se ei kysele, kuka tiedon tai taidon omistaa, ei kumarra tavaramerkkejä tai tekijänoikeuksia. Vesimies edustaa uutta aikaa ja jakaa niin omastaan kuin toisten tiedoista, taidoista ja saavutuksista yhteisen edun hyväksi, ei omiin nimiinsä.

kuva Edward Burne-Jones
Vesimiehen merkistä vastaa arkkienkeli Uriel, sisäisen valon ja välähdyksenomaisen inspiraation enkeli. Uriel näyttäytyy usein lyhdyn tai salaman kera, jotka ilmentävät sisäistä liekkiä, sielun paloa, oivallusta ja luomisvoimaa. Uriel on myös rauhan enkeli, jonka tärkeimpiä tehtäviä on tuoda tasapainoa ja sulattaa epäsopua.

Tänä täysikuuna kutsu Urielia balansoimaan sisimpäsi. Kutsu sisäistä valoasi, joka on yhteydessä Urielin liekkiin ja solar pleksus -chakraasi pallean kohdalla. Täällä asuu rohkeutesi ja täältä löytyvät myös pelot, jotka estävät luomisvoimaasi pääsemästä esiin täydessä mitassaan. Uriel rohkaisee sinua jakamaan lahjoistasi silloinkin kun tunnet epävarmuutta ja vahvistaa sisäistä valoasi niin, ettei sinun tarvitse pelätä joutuvasi eksyksiin. Sisäinen valosi on se, jonka avulla suunnistat, tunnistat itsesi ja toiset ja näet asiat "oikeassa valossa", kuten sanonta kuuluu. Sisäinen valo on viisautta, itsekkäistä näkökulmista riisuttua totuudellisuutta. Se näyttää meidät kaikki yhtä arvokkaina ja tärkeinä nostamatta ketään toisen yläpuolelle tai laskematta alapuolelle. Tässä valossa voit myös ymmärtää rauhan todellisen olemuksen: sinulla ei ole mitään tarvetta olla kenenkään edellä eikä sinulla ole myöskään pelkoa, että jäät kenenkään toisen varjoon. Valo ei erottele, valo on, ja tässä tietoisuudessa vallitsee rikkumaton rauha.

Rakas maaenkeli, sinä olet vapaa riippumaton sielu, sinä olet kahlehtimaton ja syntynyt loistamaan omaa hehkuasi. Se on yksilöllistä, ainutlaatuista ja erityistä, juuri sinunlaistasi olentoa ei ole toista. Sinä olet uniikki, luojaenergian aivan omanlaisensa muoto, joka ei jäljittele mitään jo olemassaolevaa. Mutta samalla olet osa maailmankaikkeutta, yhtä sen valon alkulähteen kanssa, josta olet kotoisin ja yhtä jokaisen samasta alkuvalosta loistavan sielun kanssa. Sinä olet erityinen, mutta sinä et ole erillinen. Olet osa universumin suurta sisään- ja uloshengitystä ja elät samassa tahdissa sen kanssa, ajasta aikaan, kehollisuudesta toiseen, syklistä seuraavaan. Näethän rakas maaenkeli, tästä päättymättömästä sykkeestä et ole koskaan irti, et ole koskaan hukassa, kadoksissa tai poissa. Olet läsnä jatkuvasti, nyt, nyt ja nyt. Sinä olet mikrokosmos makrokosmoksessa, sinä olet maailmankaikkeus pienoiskoossa ja sinun sisälläsi kertautuvat taas miljoonat ja miljoonat maailmankaikkeudet ja niiden miniatyyrit. Kuinka voisit olla erossa valosta tai erillinen? Silloin kuin mielesi alkaa kehittää ajatuksia, joissa olet yksin, unohdettu tai erillinen muista luomakunnan olennoista, pyydä Urielia vahvistamaan sisäistä valoasi. Se on sama valo, josta kaikkeus on luotu, se on alkulähde ja sinä olet sen säde. Näin muistat taas, kuka todella olet ja voit tuntea itsesi aidosti. Sinä olet minä ja minä olen sinä, ja niin on.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Uusikuu leijonassa

kuva Briton Rivière

Upea energinen uusikuu syntyy 23.7. leijonan merkissä yhtymässä Marsiin. Tämä voimapiste avaa sydänenergian, synnyttää itseluottamusta, sytyttää sisäisen tulen ja vaatii omavaloisuuden murtautumista esiin. Tämä uusikuu on otollinen hetki aloittaa sydänäänen seuraaminen. Sydänportit ovat auki ja oman kutsumuksen tunnistaminen on helpompaa kuin aikoihin.

Leijonakuu on ylväs, hehkuvan tulinen, lojaali ja uskollinen, totuudellinen ja rohkea. Se, mitä sydämesi kutsuu sinua tekemään, ei kuitenkaan aina ole helpoin ratkaisu. Egomielen ja sydämen kutsun välillä on näin energisenä hetkenä suuri etäisyys. Vetovoima molempiin suuntiin on voimakas. Kumpaa kuunnella ja seurata on aina omassa valinassasi. Mitä käynnistät tämän uudenkuun hetkellä näyttää myös jatkossa selkeästi, onko valintasi aidosti sydänlähtöistä vai perustuvatko toimesi vallanhalulle, suosiontavoittelulle tai vain yksinkertaisesti itsetehostuksen tarpeelle. Näihin egoansoihin tipahdamme kaikki, päivittäin montakin kertaa, eikä siinä sinänsä ole mitään tuomittavaa vai väärää. Universumi ohjaa meitä joka kerran kohti valoisampaa suuntaa, ja leijonan Kuun aikaan on täydellinen tilaisuus tehdä tilaa pyyteettömän jakamisen suuntaan.

kuva Luca Giordano

Arkkienkeli Mikael on leijonan merkin suojelija, mahtavan väkevä soturienkeli, joka katkoo negatiivisuuden siteitä, tiensä loppuun tulleita karmaattisia ketjuja ja suojelee koko planeettaamme sen ylösnousemusprosessissa. Rakas maaenkeli, vaikka tämä muutosvaihe voi tuntua hektiseltä, päämäärättömältä ja epäjohdonmukaiselta, älä anna pelon vallata mieltäsi. Kun toimit pelosta käsin, luot polkuja, jotka vievät sinua eksyksiin todellisesta minästäsi. Hullunrohkeus on ihmisen perusolemus, jokainen ihmissielu on maailmankaikkeuden sankari ja rohkeusmitalinsa ansainnut. Olet syvästi kunnioitettu valitsemasi Maa-inkarnaation johdosta. Muistathan, että pelko on vain mielen luomaa harhaa, joka estää sinua toteuttamasta sitä, mitä todella olet. Pelko on osoitus rajattomasta luomisvoimastasi - sinä kykenet rakentamaan kokonaisia maailmoja perustuen tuntemuksillesi!

Yksi suurimmista egoharhoista on pelko siitä, että sinut jätettäisiin yksin. Rakas maaenkeli, et ole koskaan yksin! Et ole koskaan ollut erillinen kaikkeudesta etkä koskaan siitä eroa. Olet osa valokoulua, jota ihmiskunta käy ja oppimiseen kuuluvat virheet ja erehdykset. Älä anna virheiden tekemisen pelon estää sinua tekemästä valintoja. Rajoitukset ovat mielesi luomia ja jos haluat niihin uskoa, ne ovat olemassa. Tämä koskee planeettaa globaalilla tasolla yhtä lailla kuin sinun henkilökohtaisia valintojasi. Jokainen ajatuksesi, tekosi, askelesi ja ratkaisusi on osa valoverkkoa. Aivan kuten hämähäkinverkossa hienonhienokin liike tuntuu koko rakennelmassa, samoin valoverkko on kaikkialla yhteydessä sen jokaiseen jäseneen ja värähtelyyn. Älä siksi vähättele tekojasi, rakas maaenkeli. Jokainen positiivinen ajatuksesi vahvistaa valoverkkoa ja tuntuu sen jokaisessa osassa. Jokainen pieneltäkin tuntuva tekosi merkitsee ja on osa kaikkeutta.

Kun tunnet epäuskoa ja heikkoutta, epävarmuutta tulevaisuuden suhteen tai kannat surua tai vihaa menneisyyden johdosta, pyydä Mikaelia apuun. Ole valmis ottamaan vastaan energiasiteiden katkaisu ja sen seuraukset. Kun kevenet, vapaudut ja lasket irti peloista, jotka ovat hallinneet sinua, syntyy tyhjä tila, joka kaipaa täyttämistä. Uusikuu on tällainen kultainen hetki. Voit päättää, millä täytät sammiosi, mitä lasket ja suljet syliisi, mitä asioita ilmennät ja missä haluat loistaa. Sillä sinä loistat, rakas maaenkeli, sinä säteilet omavaloisuuttasi ja säkenöit omavoimaisuuttasi ja niin kaikki, mihin kosket, kertaa voimaasi. Jos olet epävarma sen suhteen, mitä sinun pitäisi valita, keskity hengittämään sydämesi kautta. Hiljennä mieli, asetu lepoon ja rauhoita kuohuvat tunteet, keskity sisimpääsi. Ja sitten avaa sydämesi, tunne kuinka energia virtaa sinuun sydämesi kautta. Ikään kuin hengittäisit sydänchakrallasi keuhkojen sijaan - ja niin todella teetkin.  Mikael on totuuden esitaistelija ja hän auttaa sinua näkemään, mikä on sinun syvin totuutesi ja osoittaa sinulle sen, mikä on sinussa ikuista, kestävää ja pysyvää, puhdasta ja urheaa. Pyydä Mikaelia peittelemään sinut suojelukseensa ja voit kokea sisäistä varmuutta siitä, ettei mitään sellaista tule polullesi, mikä ei olisi sinulle tarkoitettu. Sinä olet valon soturi, olet tärkeä omassa tehtävässäsi ja korvaamaton omalla paikallasi.

Minä olen arkkienkeli Mikael, valon joukkojen esitaistelija, pahuuden kukistaja ja enkelien ylin valvoja. Sinun ei tarvitse olla peloissasi sillä minä hoidan mielelläni ne taistelut, joihin egosi tahtoisi ryhtyä, muttei kykene. Sinun ei tarvitse olla voittamaton, sinä olet mittaamattoman arvokas siinä, missä olet juuri nyt. Sinun ei tarvitse päteä taistelukentällä eikä voittaa elämän mittelössä. Sinä olet jo voittaja. Sinä olet syvästi rakastettu. Ja niin on.


perjantai 7. heinäkuuta 2017

Täysikuu kauriissa

Yksi tämän vuoden intensiivisimmistä täysikuista on sunnuntaina 9.7. Kuu on yhtymässä Plutoon vakaassa kauriin merkissä Auringon paistaessa herkässä ravussa. Kauris-rapu-akselilla ollaan aina tunnekehon tasapainottamisen äärellä. Emootiot ja niiden käsittely tai käsittelemättä jättäminen on kiikkulauta, joka vie helposti äärimmäisyydestä toiseen.

Tänä täysikuuna transformaation planeetta Pluto syventää prosessia merkittävästi. Nyt on oikea hetki kohdata ne kätketyimmätkin tunteet, jotka ovat vain odottaneet sitä, että rohkenet kohdata ne kasvoista kasvoihin. Pluton vahvistaman täysikuun aikaan on miltei mahdotonta paeta niitä tunneasioita, jotka ovat kypsyneet pinnan alla. Täysikuu valaisee ne kirkkaasti ja osoittaa sinulle pettämättömällä tarkkuudella, missä kipupisteet ja muutoksen tarve ovat.

kuva Eduardo Rosales Gallinas
Arkkienkeli Gabriel on ravun merkin ja Kuun hallitsijaenkeli, puhtaanvalkealla säteellä toimiva rakkausvoima, joka auttaa sinua näkemään selvästi oman sielunpolkusi. Gabriel vastaa kehon alimmista chakroista ja maadoittaa sinut kiinni omaan elämäntehtävääsi.

Tämän täysikuun sanoma liittyy irtilaskemiseen. Syleile ja kohtaa rakkaudella ne puolet itsessäsi, jotka ovat muutosprosessin alla. Ymmärräthän ettei mikään ole koskaan valmista, rakas maaenkeli, olet jatkuvassa evoluution liikkessä ja etenet omassa tahdissasi omassa aikaulottuvuudessasi, jonka rytmin sanelee oma sisäinen kellosi. Kukaan ei voi ulkoapäin määritellä, mikä on sinun temposi ja sinun aikataulusi. Sinun elämäsi kulkee sen oman sisään- ja uloshengityksen tahdissa ja niin on juuri oikein sinulle. Kunnioita tätä jumalaista sydämensykkeen tahtia, se on pyhä.

Elämme kuitenkin planetaarisella tasolla kiinni aikakaudessa, sykleissä ja muutosaalloissa. Nämä laajat sisään- ja uloshengityksen kaaret tapahtuvat universaalissa aikataulussa ja niiden rytmin tunnet myös itsessäsi. Tuntiessasi tällaisen "isomman aallon" pyyhkäisyn, ikään kuin valtaisan suuria ryhmiä koskevan muutoksen kaiun, jonka tiedät olevan jotakin muuta kuin henkilökohtainen sisäinen muutospaineesi, syleile tätäkin siirtymää. Sinun ei tarvitse olla peloissasi. Kun transformaation aallot kohtaavat koko luomakunnan luonnollisesti koet sen myös omassa kehossasi. Auta itseäsi antamalla itsellesi hetki hiljaisuutta ja lupa kohdata kaikki tunteet, joita tämä täysikuu nostaa sinussa. Ovatpa tunteesi minkälaisia tahansa, voit käydä ne läpi, kokea ne, elää ne täydesti ja laskea niistä irti. Näin teet tilaa uusille energia-aalloille ja korkeamman taajuuden pääsylle sisään kehoosi ja olemukseesi. Uskaltamalla luopua tunteista, joista olet pitänyt kiinni, voit kokea aivan uudenlaisen rauhan, varmuuden ja levollisuuden. Tämä on lupaus, jota ei petetä, se on rakkauden sinetin alainen vala.

Rakas maaenkeli, mitään sellaista ei tapahdu sinulle, mitä et voisi kohdata ja mistä et selviäisi. Enkelikunta valvoo kulkuamme ja vaelluksemme jokaista liikahdusta. Tämä on kollektiivinen muutos, jonka tekijöinä ovat kaikki yhdessä. Näin jokainen henkilökohtainen valintasi ja jokainen irtilaskemisen ja mennestä luopumisen työ, jonka teet, edistää koko planeettaa.

Tänä täysikuuna vahvistetaan sinun uskoa omaan itseesi ja kykyysi ottaa haltuun jokainen ongelma sen juurelta aina kärjenpäähän asti. Rakas maaenkeli, missä on syvin alho ja pimeys, sen yllä nousevat korkeimmat ulottuvuudet ja kirkkaimmat tasot. Tämä on vastakohtaisuuksien laki ja se toteutuu aina ja kaikkialla. Sinulla on kaikki voima ja kyky nousta ja kulkea valitsemaasi polkua aina vuoren ylimmälle huipulle saakka. Olet paljon voimakkaampi ja urheampi kuin tiedätkään! Pyydä Gabrielia vakauttamaan askeleesi ja siunaamaan tavoitteesi, puhdistamaan mielesi ja ajatuksesi ja neuvomaan sinua reitilläsi. Gabriel auttaa sinua muistamaan, kuka olet ja näkemään selkeästi oman valo-olemuksesi. Sinä olet puhdasta rakkautta ja kirkkautta ja olet syntynyt tänne loistamaan omaa valoasi. Se on kaikki, mitä sinun tarvitsee tehdä, rakas maaenkeli. Olet siunattu ja rakastettu. <3

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Uusikuu ravussa

Varhain tänä aamuna on syntynyt uusikuu ravussa yhtymässä Merkuriukseen ja Marsiin. Aloituksen energia on erityisen voimakas Kuun sijaitessa omassa merkissään. Tänä uutenakuuna ryhdytään toimeen tunnepohjalta ja haetaan opastusta pehmeistä tunnevesistä. Minuuden salaisista kammioista nousevat intuition viestit ja mielikuvat, jotka haluat tehdä tosiksi ja näkyviksi tavalla tai toisella. Ravun merkissä liikutaan emootiot edellä, järkiajattelu ja toiminta seuraavat perässä.

 kuva Paolo de Matteis
Ravun suojelijaenkeli Gabriel on uusien alkujen arkkienkeli. Uusikuu on otollinen hetki pyytää hänen valkoista valoaan kirkastamaan ne asiat, joiden on tarkoitus syntyä ja jotka haluat laittaa liikkeelle. Yhtä tärkeää on irrottaa tunnetasolla niistä kuvioista, joiden aika on ohi.

Tänä uutenakuuna pyydä Gabrielia ohjaamaan sinua erityisesti huolenpidon tehtävässä. Jokainen sielu on vastuussa itsensä lisäksi heistä, joiden kanssa jakaa planeetan ja laajassa mittakaavassa tämä koskee kaikkea elollista. Rakas maaenkeli, sinun ei tarvitse kuitenkaan uhrata itseäsi ja valuttaa voimaasi hukkaan auttaessasi toisia. Se, että sinulla on tunteet ja kyky myötäelää on syntymälahjasi. Käytä sitä viisaasti ja harkiten. Sinun ei kuulu elää toisten tunteita heidän puolestaan, sillä jokainen tekee oman tiensä. Mutta sinä olet vastuussa yhteisestä henkisestä vaelluksesta omalta osaltasi. Auttamalla itseäsi autat myös toisia, sillä kaikki ovat kytköksissä toisiinsa ja kiinnittyneinä yhteen kestävin rakkauden sitein.

Pyydä Gabrielia näyttämään sinulle ne paikat, joissa voit olla parhaiten avuksi. Älä ylläty vastauksesta! Ohjeistus saattaa koskea omaa elämääsi, terveyttäsi ja itsestäsi huolehtimista. Gabriel ohjaa myös kaikenlaista itseilmaisua ja kannustaa sinua pukemaan sanoiksi ja kuvallisiksi viesteiksi sen, mitä tunnet. Usein se on paras tapa auttaa myös toisia. Kerro läheisillesi, että he ovat sinulle tärkeitä. Näe loukkaantumisten ja mielipahan yli, ymmärrä tunteiden hetkellisyys. Huolehdi omasta ruokavaliostasi ja henkisestä hyvinvoinnistasi. Aloita se projekti, jota olet siirtänyt, mutta jonka tunnet sydämessäsi tärkeäksi. Oikea hetki on nyt.


keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kesäpäivänseisaus

kuva Edward Burne-Jones
Tänään 21.6. aamulla on päivä pisimmillään. Aurinko on siirtynyt ravun merkkiin ja myös Merkurius seuraa perässä tänään. Mars on kulkenut ravun merkissä jo pari viikkoa aktivoiden emotionaalista energiaa. Tämä on otollista aikaa aistia herkällä iholla, eläytyä toisten tunteisiin, auttaa, helliä ja hoivata läheisiä.

Ravun merkistä vastaa arkkienkeli Gabriel, puhtaanvalkoinen uusien aloitusten vastuuenkeli, äitien ja lasten suojelija ja viestinkantajaenkeli. Gabriel on läsnä siirtymävaiheissa ja syntymissä siunaamassa ideoiden, ajatusten ja tekojen alkuhetkiä.

Auringon aloittaessa eläinradan toisen neljänneksen olemme yöttömän yön äärellä. Gabriel muistuttaa, ettei valon määrä ole koskaan oikeasti kadoksissa sinusta eikä planeetaltamme. Se, että olet välillä eksyksissä tai et näe valoa tunnelin päässä ei tarkoita, etteikö valo olisi siellä koko ajan. Sinua ei koskaan jätetä yksin! Ottamalla päättäväisen askelen kohti valoa sinä olet valon polulla, enempää ei tarvita. Päättäväisiä askeleita otat joka päivä, yhden toisensa perään ja pian huomaat, ettei pimeys hallitse sinua. Voit nähdä, että se, minkä olet kokenut pimeydeksi onkin ollut askeleitasi kohti suurempaa valoa. Me olemme kaikki matkalla, jokainen sielu omalla reitillään kohti kirkkaampaa versiota itsestään ja maailmankaikkeudesta. Sinun tehtäväsi rakas maaenkeli on ottaa askelet omalla polullasi. Et voi jäädä paikoillesi, se ei ole mahdollista. Kaikki on alituisessa liikkeessä, energia ei koskaan seisahdu. Sinä olet osa tätä ikuista liikettä ja virtaa.

Kun tunnet, että olet eksyksissä polultasi, pyydä Gabrielia valaisemaan reittiä. Hän on mahtava viestintuojaenkeli, joka osoittaa sinulle mieluusti ja selkokielellä ne tavat, joilla ottaa seuraava askel. Rakas kanssakulkija, kukaan ei voi kulkea polkuasi puolestasi eikä valita reittiäsi. Se sinun on tehtävä itse. Mutta kanssasi kuljetaan joka hetki, jokainen harkitsemisen tuokio ja jokainen päätös, jonka kohtaat, tapahtuu siunauksessa. Voit jättää kaiken pelon Gabrielille. Hän suojelee sinua ja jokaista sielua, joka on läheisyydessäsi painiskellen samojen ongelmien kanssa: kuinka uskaltaa, kuinka rohjeta, kuinka tehdä seuraava ratkaisu. Pyydä Gabrielia rauhoittamaan epävarmuuttasi ja kirkastamaan korvasi kuulemaan korkeampaa ohjausta. Gabriel viestii valkoisen valon kautta, kuukivin ja hopeanvälkkeessä, valkein kukin, sanallisin viestein ja selkein symbolein. Gabriel voi ilmestyä sinulle unessasi ja on läsnä auttamassa jokaisessa uudessa aloituksessa, onpa kyse pienestä tai suuresta ratkaisusta. Hän auttaa sinua vaalimaan sitä, mikä on arvokasta ja säilyttämisen arvoista ja laskemaan irti siitä, mikä ei enää sinua palvele.

Auringon paistaessa kirkkaana ja valaistessa nyt pohjoista pallonpuoliskoa väsymättä Gabriel pyytää sinua muistamaan, mistä Luojan rakkaudessa on pohjimmiltaan kyse. Valo ei koskaan lakkaa säteilemästä eikä se kysele, kenen ylle luo lämpönsä. Valo huolehtii jokaisesta, kaikista, ja sen armo on loputon. Vaikka välillä koet varjon hetkiä, yön pimeyttä ja hetkellistä tunnetta valon puutteesta, sen olemassaolo ei kuitenkaan ole lakannut. Kuten Aurinko paistaa silloinkin, kun sinä koet yön, samoin valon läsnäolo on katkeamaton. Rakas maaenkeli, luota että sinusta pidetään huolta, sillä niin on. Niin on ollut aikojen alusta ja niin tulee olemaan aina. Olet syvästi rakastettu.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Täysikuu jousimiehessä

Tänään 9.6. täyttyy Kuu jousimiehen optimistisessa merkissä. Tänään kääntyy myös jousimiehen
kuva Andrea Vaccaro
oma hallitsijaplaneetta Jupiter eteenpäin kulkevaan liikkeeseen peruutettuaan helmikuusta lähtien vaa'an merkissä.

Tämä täysikuu auttaa katsomaan laajempiin horisontteihin ja yli sen, mihin olet itsesi opettanut. Tänään on hyvä hetki antaa Kuun energian helliä itseäsi ja virittää mielesi avarammille taajuuksille. Erityisen tärkeää on antaa mielelle lepo. Auringon paistaessa kaksosessa ajatusenergia voi olla hermostunutta ja kiinnittymätöntä. Meditaatio ja vaikkapa luonnossa liikkuminen sopivat tähän täysikuuhun täydellisesti. Antamalla itsellesi mahdollisuuden avartaa näkökulmaasi voit nyt saattaa täyttymykseen ne asiat, joiden aika on kypsä. Parhaimmillaan voit vain poimia hedelmät ja nauttia onnistumisen tunteesta.

Jousimiehen merkkiä suojeleva arkkienkeli Raguel on ystävyyden, yhteistyön ja oikeudenmukaisuuden enkeli. Raguel nimi merkitsee "Jumalan ystävä" ja hän on lempeä tuomari, joka auttaa sinua näkemään kirkkaasti, missä toimit oman sielusi toiveiden mukaisesti ja missä niitä vastaan.

Tänä täysikuuna pyydä Raguelin ohjausta erityisesti ihmissuhteisiin. Jos koet hankausta tai ristiriitaa toisten kanssa, pyydä Raguelia valottamaan sinulle tilanteen kokonaiskuvaa. Voit löytää aivan uuden näkökulman ja laajemman perspektiivin sille, miltä tilanne toisesta osapuolesta näyttää tai miten se sijoittuu suurempaan kokonaisuuteen. Pyydä Raguelia näyttämään, missä ovat ne asiat, joissa voit itse toimia viisaammin ja osoittaa ystävällisyyttä ja yhteistyöhalua. Kompromissit ovat Raguelin erityisalaa, samoin laki ja oikeus. Henkilökohtaisesti haastavissa tilanteissa ajaudumme herkästi napit vastakkain. Pyydä Raguelia sulattamaan riitaisaa energiaa sinusta ja niiden ihmisten väliltä, joiden kanssa koet epäbalanssia. Raguelin läsnäolo on helpottavaa ja kirkastavaa kuin pitkän sateen jälkeen puhkeava auringonpaiste. Sovinto on aina sielullisesti helpompi vaihtoehto kuin viha tai epäreiluuden tunteen kantaminen. Pyydä Raguelia ottamaan ne taakat harteiltasi, jotka estävät sinua juuri nyt kokemasta täyttymystä ja onnellisuutta ihmissuhteissa. Voit jättää hankalat asiat hänen hoidettavakseen! Rakas maaenkeli, ei ole olemassa sellaista asiaa kuin vääryys. On vain ihmismielen kokemus siitä ja usein karmaattinen tarve toimia puolesta tai vastaan. Nousemalla kaksinaisuuden yläpuolelle ja katsomalla tilannetta laajemmasta näkökulmasta voit kokea helpotusta ja energian virtaavuutta. Kiinnittyminen puoliin ei auta sinua irtaantumaan ongelmasta vaan tekee sinusta tiukemmin osan sitä. Nähdessäsi kaikki ihmiset osana suurta yhteispeliä voit oppia suhtautumaan rakkaudella jokaiseen sieluun, jonka kohtaat aivan kuten enkelit rakastavat ehdoitta jokaista ihmistä ja jokaista olentoa. Näin sinun on helpompi tehdä se, mikä on oikein ja toimia valosta käsin. Ja niin tapahtukoon.


tiistai 6. kesäkuuta 2017

Lempeää kesäenergiaa

kuva Franz Dvorak
Tänään 6.6. on upean positiivinen energian eteenpäin nytkähtämisen päivä. Sekä Merkurius että Venus siirtyvät hienoihin sijainteihin omiin merkkeihinsä, Merkurius kaksoseen ja Venus härkään. Auringon ollessa jo valmiiksi kaksosessa vahvistuu kepeys ja leikkisyys. Nyt on helppo aloittaa asioita ilolla ja nautinnolla. Venus rakastaa kulkua härän merkissä, missä se on omalla maaperällään ja vahvistaa sieltä käsin kaikkia veneerisiä hyveitä - kauneutta, taiteellisuutta, harmoniaa, ihmissuhteita ja kykyä nauttia elämän suomista lahjoista.

Arkkienkeli Haniel vastaa Venus-energioista ja hymyenkelinä tuo alkukesään viestiä onnellisuuden olemuksesta. Onnellisuus on hetkessä elämistä ja kykyä avautua ottamaan vastaan se rakkaus, joka on läsnä jokaisessa hengenvedossa. Onnellisuus ei tule huomenna tai rakentamalla sitä varten oikeat puitteet. Onnellisuus on tässä ja nyt. Rakas maaenkeli, sinut on luotu olemaan onnellinen ja nauttimaan elämästäsi. Silloinkin, kun kohtaat vastuksia ja koettelmuksia, ja erityisesti silloin, etsi rakkauden, kauneuden ja armollisuuden näkökulmaa. Pyydä apuun Hanielia! Haniel sytyttää valon sinne, missä tunnet olevasi loukossa tai ajautuneesi umpikujaan. Valossa mikään asia ei ole täysin mustaa. Haniel opastaa sinua mielellään ymmärtämään rakkauden olemusta, sillä siinä enkelit ovat mestareita. Enkelivalo on puhdasta rakkausenergiaa vailla vaateita, odotuksia, ehtoja ja itsekkäitä tarkoitusperiä. Rakkaus on. Haniel hehkuu armollisuutta ja opettaa sinua rakastamaan itseäsi ehdoitta. Tämä on avain onnellisuuteen. Kun koet nautintoa siitä, että olet juuri sinä ja juuri tässä hetkessä, kaikki tyytymättömyyden tunteesi ja tarpeesi kontrolloida elämääsi lakkaavat olemasta. Sisään astuvat onni, autuuden tunne ja täydellinen sulautuminen rakkauteen.

Rakas maaenkeli, etsi kauneutta kaikkialta, minne katseesi osuu. Kauneus on sielulle ravintoa ja pitää sisimpäsi kukoistavana. Kun sinun on tehtävä valintoja, pieniä tai suuria, pyydä Hanielia näyttämään, mikä on paras vaihtoehto. Kuuntelemalla sydäntäsi tiedät vastauksen: rakkauden valinta on aina oikea. Olet siunattu maavalleuksellasi ja sinusta pidetään huolta, tänään ja aina.

torstai 25. toukokuuta 2017

Kaksosen uusikuu

Tänään aloittaa Kuu seuraavan kiertonsa 4°47 kaksosesta. Kaksosen uusikuu on kepeä ja lupauksia täynnä, kuten alkukesän tunnelmiin kuuluu. Uusikuu on aina uuden aloituksen hetki, ja tapahtuessaan kaksosessa manifestoimme ajatuksin ja luomme mielen avulla tulevaisuuden kuvia.

Kaksonen on eläväinen merkki, jonka tarkoituksena on olla kiinnittymättä liian kiintein energiasitein. Tänä uutenakuuna on hyvä antaa itsensä vapautua turhan tiukkaan lukkoon lyödyistä ennakkosuunnitelmista ja heittäytyä hetkeen. Kaksosen merkin kautta löytyy yhteys sisäiseen lapseen, leikkisyyteen ja uteliaaseen asenteeseen, jolla maailma näyttäytyy joka päivä uutena ja ihmeellisenä.

Toinen kaksosen merkkiä ohjaavista arkkienkeleistä on Rafael. Tämän lempeän suojelijan ympäröimänä kaksosen uudenkuun hetki on älyllisesti kirkastava, mentaalisesti liikkuvainen ja samalla syvästi parantava. Henkiset matkasi ovat turvatut ja suojatut, kun pyydät niille matkakumppaniksesi arkkienkeli Rafaelin vihreän säteen. Rafael tunnetaan kauppiaiden, kulkureiden ja pyhiinvaeltajien suojelijana. Rafael kirkastaa syvällistä ajattelua, vastaa kehon kolmannesta silmästä ja auttaa sinua saavuttamaan holistisen käsityksen kaikesta, mitä haluat oppia ja ymmärtää.

Rakas maaenkeli, pyydä Rafael mukaasi ja polkusi jokainen mutka on turvattu eikä sinun matkamiehen sauvasi muutu raskaaksi. Ota jokainen askeleesi tanssien ja anna enkelien keventää taakkaasi niin etenemisesi ei vaikeudu turhaan. Sinua autetaan mielellään, taivaltasi helpotetaan ja reittisi varmistetaan. Mukanasi on taitava kartanlukija, maastontuntija ja kokonainen saattue takaamassa, ettet eksy polultasi. Voit siis olla levollisin mielin ja keskittyä nauttimaan matkastasi! Mitään sellaista ei tiellesi satu, mikä ei seikkailuun kuuluisi. Pakkaa siis mukaasi avoin mieli ja matkaevääksi hilpeyttä. Muuta et tarvitse, sillä sinusta huolehditaan. Olet aivan liian rakas ja arvokas, että sinun annettaisiin joutua hukkaan. Lähde siis iloisin mielin liikkeelle ja anna elämän avata sinulle uusia mahdollisuuksia. Matka on sadunhohtoinen ja se voi olla täynnä yllättäviä käänteitä, mutta se on sinun matkasi, sinun valitsemallasi reitillä ja siksi täydellisen ainutlaatuinen. Enkelit kiittävät sinua siitä, että saavat olla retkiseuranasi. Kiitä sinäkin heitä toveruudesta ja kumppanuudesta. Näin vahvistat yhteyttänne ja opit luottamaan heidän läsnäoloonsa. Ja niin on.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Aurinko kaksosessa

Kuva Wilhelm Kotarbinski
Auringon siirtyminen kaksosen merkkiin on varma merkki kevään kääntymisestä kesäksi. Kaksonen on vilkas ja eloisa ikiliikkuja, ilmava, puhelias, touhukas ja ehtiväinen kulkija, sosiaalinen ja kiinnittymätön päiväperho. Kaksosenergia on kepeää, uteliasta ja vaihtelunhaluista, ja kauden ajan henkeen kuuluukin tarve vaihtaa mielenkiinnon kohteita nopeasti.

Kaksosen merkistä vastaa arkkienkeli Metatron, oranssilla säteellä toimiva korkean älykkyyden, elämänpuun ja pyhän geometrian enkeli. Metatron on ihmiskunnan kanssakulkija suuressa ylösnousemusprosessissa. Metatron on suuri opettaja, hän suojelee lapsia ja nuoria ja ohjaa jokaista löytämään sydämen ja älyn yhteyden.

Kutsu Metatronia avuksesi halutessasi löytää uudelleen yhteyden sisäiseen viisauteesi. Halutessasi saada kuvan omasta polustasi osana yhteistä valaistumisen prosessia, etsisessäsi tietoa valokehosi uudelleenjärjestymisestä ja tarvitessasi apua ylösnousemusoireisiin, pyydä Metatronin ohjausta. Käänny Metatronin puoleen, jos kannat huolta uuden ajan lapsista ja nuorista, tahdot auttaa heitä ja toimia heidän hyväkseen.

Rakas maaenkeli, Metatron on kulkenut Maa-planeetan kanssa kauan, valvonut ja ylöskirjannut sen jokaisen hengenvedon. Sinä olet osa sen siirtymäprosessia, et ole siitä erillinen vaan se tapahtuu sinun kauttasi. Jokainen Gaiaa asuttava sielu on yhtä sen energiaverkon kanssa, te rakkaat maaenkelit muodostatte Gaian energiaverkon. Te olette planeetan hengittävä, liikkuva, nopeasti kehittyvä osa. Teidän kauttanne planeetta hengittää sisään energiaa ja luomisenne kautta kehittyy. Viisaus ei ole jotakin, mikä on vain harvojen hallussa. Viisaus asuu jokaisen sydämessä, se on asetettu sinne aikojen alussa ja jokainen kantaa sitä mukanaan.

Olette kaikki uuden ajan lapsia ja mukana yhteisessä ponnistuksessa saattaa Maa-planeetta vireeseen sen alkuperäisen sielunsuunnitelman kanssa. Tämä aika voi tuntua sekavalta, hämmentävältä, kuin olisit hukassa ja kuin "kaikesta olisi kadonnut järki". Mutta tämä vaikutelma johtuu vain sinun näkökulmasi muutoksesta. Kulkiessasi valon ja rakkauden polkua kaikki on järjestyksessä, oikealla paikallaan ja osa suurta suunnitelmaa. Sinun ei tarvitse olla huolissasi lopputuloksesta. Pyynnöstäsi Metatron asettaa rauhan levottomuutesi ylle ja voit saavuttaa kokonaisvaltaisen ymmärryksen, ikään kuin koko maailman kiteytettynä yhteen symboliin, merkkiin tai sanaan. Metatron ohjaa niitä, jotka etsivät viisautta älyn kautta. Pyydä Metatronin apua hahmottaaksesi yhteyttäsi universumiin, tapahtumiin ympärilläsi ja omaan itseesi. Metatron valvoo tietoa, viisautta, sen jakamista ja välittymistä, siunaa oppilapset ja mestarit, ohjaa sielunkehitystä ja sitä ylläpitäviä valorakenteita. Rakas maaenkeli, sinulla ei ole mitään pelättävää! Ymmärryksesi laajenee, oppimisen kapasiteettisi syvenee ja alat hyödyntää muita kanavia vastaanottaaksesi tietoa. Kuudes aisti on ihmiskehon tärkein väline ja sen käytön opettelu on vasta alkanut. Ole kärsivällinen itsesi kanssa ja pyydä ohjausta sitä tarvitessasi ja olemme välittömästi kanssasi.

Minä olen Metatron ja ohjaan ja opastan avuntarvitsijoita ylhäällä ja alhaalla. Ja niin on.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Uusikuu härässä

Tänään 26.4. iltapäivällä syntyy uusikuu 6°27 ' härkää. Uudenkuun hetkellä Aurinko ja Kuu ovat yhtymässä ja Kuu aloittaa seuraavan neljän viikon syklinsä eläinradan ympäri. Uusikuu on aloittamisen, visioinnin, luovuuden ja näkemyksellisyyden hetki. Uutenakuuna synnytät kaiken sen, minkä näet kasvavan Kuun täyttyessä ja josta vähitellet luovut Kuun vähetessä, jotta olet jälleen valmis seuraavaan luomisen kiertoon.
Kuva Evelyn de Morgan
Härän uusikuu on konkreettisten asioiden käynnistämisen kultainen hetki. Härkä on vakaa, juureva, hedelmällinen ja turvallisuushakuinen merkki ja härkämäiseen tapaan istutamme tämän keväisen uudenkuun siemenet ravitsevaan maaperään. Uusikuu on suotuisa kaikelle sellaiselle tekemiselle, jonka koet itävän ja kasvavan versoa sydämesi lämmössä. Härkä on rakkaudellisuuden kantaja, lempeyden, aistillisuuden ja nautinnollisuuden ilmentäjä ja tämä uusikuu ravitsee kaikkia niitä tunteitasi ja ideoitasi, joiden kasvualustana on rakkaus.

Härän uuttakuuta suojelee arkkienkeli Haniel, armon ja ilon enkeli, joka auttaa sinua hyväksymään elämänkulkusi. Haniel on herkkyyden ja lumovoiman enkeli, ja voit koska tahansa kutsua häntä ohjaamaan itseäsi kuulemaan omaa sensitiivistä puoltasi. Haniel haluaa muistuttaa sinua rakkauden olemuksesta. Rakkaus ei ole puskevaa voimaa vaan antautuvaa halua saada jakaa ja vastaanottaa. Rakkaus on avoin syli, se ei tuomitse eikä sulje ulos. Tänä uutenakuuna pyydä Hanielia ohjaamaan polkuasi ja luomaan rakkaudellisia ajatuksia, suunnitelmia ja toteuttamaan rakkauden tekoja. Jokainen siemen, jonka istutat rakkauden ajatuksin kantaa rakkauden hedelmiä. Pyynnöstäsi Haniel opastaa sinua luopumaan lempeydellä niistä elämäsi alueista, jotka eivät palvele herkkyytesi toteuttamista. Rakas maaenkeli, sinä olet erityisherkkä olento, sinut on rakennettu hienovireisestä materiaalista, joka värähtelee sopusoinnussa koko maailmankaikkeuden kanssa. Sinä olet valotihentymä ja kehosi kautta kykenet tuntemaan nautintoa, onnellisuutta ja täyttymystä rajattomasti. Sinulta ei pyydetä muuta kuin että avaat sylisi ja annat itsesi soida niillä lukuisilla kauneuden tavoilla, joita sinusta löytyy. Haniel auttaa sinua löytämään oman sisäisen pehmeän puolesi ja ilmentämään sitä pelotta. Herkkyys ei ole heikkoutta - herkkyys on voima, joka kannattelee sinua. Vaikka sinua olisi satutettu ja sisimpäsi kokenut kolhuja, anna tunteillesi tilaisuus tulla esiin. Haniel turvaa ja vahvistaa sinua niin että voit astua ulos valoon ja kokea ihmeellisen vuorovaikutuksen rakkauden kanssa. Haniel auttaa sinua löytämään oman luovuutesi ja taiteelliset kykysi ja ohjaa sinua kohti tasapainoa ja elämäniloa. Vain pyydä, ja sinua autetaan! Olet rakastettu ja varjeltu ja sinua pidellään sydämen valossa.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Aurinko härässä

Tänään 19.4. aurinko siirtyy härän runsaaseen ja hedelmälliseen merkkiin. Härkä on kevään kukkeuden edustaja, vakauden ja juurevuuden ilmentymä. Härän merkkiin syntyneet ovat valinneet sieluntehtäväkseen rakkauden syvän olemuksen ymmärtämisen ja taivaan rakentamisen maan päälle kärsivällisyyydellä ja järkähtämättömyydellä.

Härän merkin energioista vastaa arkkienkeli Haniel, kauneuden, herkkyyden, aistikkuuden ja taiteellisuuden enkeli. Haniel on armon ja ilon arkkienkeli, jonka nimi merkitsee "Jumalan arvokkuus". Haniel ilmestyy usein feminiinisessä asussa kukkien kera ja vienon tuoksun saattelemana. Haniel hallitsee kristalleja ja kiviä ja toimii opastajana herkkyytesi muuntamisessa voimakkuudeksi.

Haniel loistaa hentoa turkoosia valoa, ilmentää sopusointua ja harmoniaa ja muistuttaa naisellisuudestasi. Se, että ilmennämme sukupuoleen katsomatta vahvoja ominaisuuksiamme, dynaamisuutta, rohkeutta ja muutoshalua, on tärkeää Maa-planeetan energioissa. Raskaan materian ympäristössä tarvitsemme aikaanpanevaa energiaa ja määrätietoisuutta, joita ilman mikään ei liikahda. Mutta jos luovuutemme toimii ainoastaan moottorinaan Yang-energia, tasapainomme on hukassa. Haniel on naisellisen prinsiipin vastuuenkeli ja auttaa sinua löytämään yhteyden omaan Yin-puoleesi, joka on hauras, vastaanottavainen, empaattinen ja passiivinen. Rakas maaenkeli, löytämällä molemmat sukupuolet itsestäsi ja sulauttamalla ne ykseydeksi voit vasta kokea olevasi kokonainen. Väheksymällä hempeää puoltasi teet väkivaltaa itsellesi eikä kukaan toivo sinun satuttavan itseäsi! Syleile naisellisuuttasi, tee sisimpääsi alttari omalle naisjumaluudellesi ja muista palvoa sitä päivittäin. Oletpa sitten naisen tai miehen kehossa, anna tilaa tunteille, intuitiolle ja kauneudelle. Feminiinen energia on viipyilevää, aistikkaasti liikkuvaa ja sensuellia ja hienovierisyydestään huolimatta väkivahvaa. Todellinen lempeys on kuin vesi, joka murtaa kallion, ja vuosituhansien saatossa se on lopulta voima joka muovaa elämän siksi, mitä se on.

Rakas maaenkeli, kutsu Hanielia apuun löytääksesi yhteyden omaan sieluusi ja sen ilmentämään rakastavaan luomisvoimaan. Haniel opastaa sinua palvelemaan mielihyvän kautta ja kokemaan puhdasta olemassaolon nautintoa, tuntemaan armollisuutta ja hyväksyntää ja rakastamaan itseäsi kokonaisena. Haniel muistuttaa, ettei oppimispolkusi tarvitse olla tuskien taival, ellet nimenomaisesti niin toivo. Hän keventää askeleesi ja tanssii kanssasi ruusuilla, sillä sitä elämä on, rakas maaenkeli, elämä on rakkauden tanssi.







tiistai 11. huhtikuuta 2017

Täysikuu vaa'assa

Kuva Evelyn de Morgan
Tänään 11.4. aamulla täyttyy Kuu vaa'an merkissä 21 asteessa. Tämä kevään ensimmäinen täysikuu on vahva Uranuksen ja Auringon ollessa yhtymässä ja Pluton tehdessä haastekulmaa. Lisäksi täysikuu on vielä yhtymässä Jupiteriin, jumalplaneettaan ja onnenkantajaan.

Tänä täysikuuna tunteet täyttyvät äärimmilleen etkä voi enää ohittaa sellaisia asioita, jotka ovat saavuttaneet lakipisteensä. Kuu on täyteenladattu uudistushalua, uudistumisvoimaa ja laajenemisenhalua ja se suorastaan pakahtuu, ellei saa ilmaista itseään ja todellisinta olemustaan.

Täydenkuun viesti tulee arkkienkeli Arielilta. Ariel on kevään enkeli, vaaleanpunainen ja kipunoiva luonnohenkien suojelija. Arielin säteellä työskentelevät keijut, maahiset, onkaloissaan lymyilevät metsänhenget ja luonnottaret. Ariel on eläinten suojelija ja vahvistaa yhteyttäsi Äiti Maahan. Kaikki ne väylät, joiden kautta voit kokea yhteyttä luontoon ovat sinulle tärkeitä. Onpa se lemmikkisi kautta tai ystävyytenä puiden kanssa, kukkaiskielen ymmärtäminen tai auringonpaisteesta nauttiminen, tämä yhteys on olemassaolollesi välttämätön. Vaali yhteyttäsi luontoon! Luonto ravitsee, eheyttää, terapoi, avaa sydäntä ja viestii sinulle tuhansin ja tuhansin tavoin. Tänä täysikuuna pyydä Arielia tai ketä tahansa hänen siipiensä suojissa työskentelevää luonnonhenkeä ohjaamaan itseäsi tekemään sydämen valintoja. Rakkaus luontoa ja viattomia luontokappaleita kohtaan on puhdas ilmentyvä sille, miten ehdotonta rakkautta voit kokea kaikkia ja kaikkea kohtaan. Rakas maaenkeli, samalla rakkaudella katso itseäsi! Olet täyttymyksen äärellä, tunne miten sydämesi tulee ylitsevuotavaksi rakkaudesta. Anna valon ja ykseyden tunteen toimia tien näyttäjänä. Salli pienten ja suurempien muutosten tapahtua, ne ovat linjassa sen kanssa, mitä planeetalla on käynnissä, vaikka voivat sinusta tuntua merkityksettömiltä asioita tai vain sinun elämääsi koskevilta siirtymiltä. Kaikki on yhteydessä, kaikki on yhtä. Siksi se, mitä sinä koet tapahtuu kaikille ja se, mitä tapahtuu Maa-planeetalle, tapahtuu sinulle. Sinun ei tarvitse pelätä, rakas maaenkeli, ei ole mitään pelättävää! Sinä olet rohkea hengensoturi ja loistat rajatonta rakkautta kauas. Tämä valo paistaa sinusta kuin täysikuu taivaalla ja kutsuu luonnonhenget karkeloimaan. Sinä olet valo, ja se sinä olet. Olet syvästi rakastettu.


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Merkurius perääntyy

Kuva Evelyn de Morgan
Tänään 9.4. taivaankannen sanansaattaja Merkurius kääntyy perääntyvään liikkeeseen. Planeetat eivät tietenkään oikeasti yhtäkkiä vaihda kulkusuuntaa ja ala pakittaa vaan perääntymisjaksolla ne näyttävät Maasta katsottuna kulkevan vastakkaiseen suuntaan. Astrologisesti perääntymisjaksot ovat aina kiinnostavia ajankohtia ja tarjoavat hienon tilaisuuden tehdä sisäistä tutkimustyötä.

Merkurius vastaa tiedonvälityksestä, puhutusta ja kirjoitetusta kielestä ja älyllisistä toiminnoista. Merkurius on roomalaisten jumalista se, joka suojelee matkustavaisia, varkaita ja kauppiaita. Merkuriuksen perääntyessä välillä 9.4.-3.5. on suositeltavaa siirtää tärkeiden kauppojen tekemistä ja sopimusten solmimista mikäli mahdollista, sillä sekaannukset informaation kulussa ovat tyypillisiä. Useinkin kertaalleen sovitut aikataulut eivät pidä, paperit häviävät ja sähköinen tiedonkulku takkuilee. Otollista tämä kausi on kertaustehtäville ja huolellisuuden ja täsmällisyyden harjoitteluun. Oikolukusilmälasit on syytä olla tiukasti nenällä, sillä pienemmät ja isommatkin virheet vain lipsahtavat sormien läpi. Tämä koskee niin konkreettista puhetta ja kirjoittamista kuin vaikeammin hahmottuvaa ajattelun huolellisuutta. Merkuriuksen perääntymiskaudella karmaattiset oppiläksyt palaavat pikabumerangeina ja jakso tuo kuin kultatarjottimella mahdollisuuden kohdata niitä ajatteluvirheitä, jotka olet luonut ja jotka ovat aiheuttaneet hankaluuksia toteutuessaan.

Kauden enkeliviesti tulee arkkienkeli Rafaelilta. Rafael vastaa Merkurius-energioista, rationaalisesta ajattelusta ja matkoista niin fyysisessä maailmassa kuin hengen tasolla. Rafael toimii rauhoittavalla ja parantavalla vihreällä säteellä ja muistuttaa sinua kiireettömyydestä ja hengittämisestä. Se, että kehosi ottaa sisään happea ja pranaa hengityksen kautta on nerokas järjestelmä. Hyödynnä sitä hektisyyden keskellä. Kun aikataulut sotkeentuvat, syntyy väärinymmärryksiä ja viestisi tuntuu katoavan kuin huuto erämaahan, keskity hengittämiseen. Se puhdistaa niin fyysistä kehoasi kuin henkikehoasi ja auttaa sinua vapautumaan negatiivisista ajatuksista ja ärtymyksen tunteista, joita ne luovat. Tunteesi ovat reaktioitasi ajatuksiisi, sillä idea, ajatus, on primääri suhteessa emootioihisi. Opiskelemalla mielen hallintaa opit hallitsemaan kehosi.


Rakas maaenkeli, ole huolellinen siinä, mitä ajattelet. Sinun ei tarvitse olla täydellinen - kukaan ei ole Luojaa lukuunottamatta. Mutta sinä voit valita ajatuksesi tietoisesti ja keskittyä rakentaviin ajatuspolkuihin. Ne vievät sinut sellaisiin päämääriin, jotka palvelevat kehitystäsi. Negatiiviset ajatusketjut sitovat sinut kiinni menneeseen ja sellaisiin itsensä toteuttaviin tulevaisuudenkuviin, joihin et halua jäädä jumiin. Hyödynnä ajattelun lahjaasi ja keskity postiivisiin mielikuviin. Ajattele itsestäsi ja muista rakkaudellisia ajatuksia ja huomaat, että ne palaavat sinulle takaisin. Ajatukset ja niiden seuraava muoto, sanat, palaavat aina lähettäjälleen, eikä ole sinulle hyväksi, että vahingoitat itseäsi luomalla alhaisen energian ajatuksia.

Joutuessasi kohtaamaan loukkaavien sanojen seurauksia pyydä Rafaelia apuun! Anna Rafaelin valaista vastakkainasettelujen tilannetta vihreällä valolla ja eheyttää henkiset ja fyysiset haavat. Sen sijaan, että keskityt kostoon tai jäät kiinni kivun tunteeseen, salli parantumisen tapahtua. Anna sille tilaa. Anteeksianto ja eheytyminen ottavat aikaa, mutta rakas maaenkeli, minne sinulla on kiire? Ei ole mitään tärkeämpää kuin että sinä voit tuntea itsesi kokonaiseksi. Olet varjeltu Maa-vaelluksellasi ja voit turvata Rafaeliin kuin matkamies sauvaansa. Sinun kanssasi kuljetaan. Olet siunattu ja rakastettu.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Uusikuu oinaassa

Sunnuntaina 26.3. kristitty maailma viettää Marian ilmestyspäivää ja juhlistaa arkkienkeli Gabrielia. Gabriel on se enkeli, jonka kerrotaan ilmoittaneen Marialle tulevan lapsen syntymän. Kaikki enkelit palvelevat korkeinta valoa ja toimivat rakkauden lähettiläinä, mutta Gabrielin erityisvastuulla on viestinviejän toimi. Tässä työssä Gabrielia avustavat tuhannet ja taas tuhannet enkelit, jotka parveilevat ympärillämme valmiina auttamaan korkeimmat toiveemme kohti toteutumistaan. Gabriel hallinnoi tätä valtavaa joukkoa kuin postitoimiston päällikkö, joka tietää jokaisen viestin lähtö- ja saapumisosoitteen.

Gabriel ilmentää puhdasta valkoista valoa ja on kirkastuksen, vahvan manifestaation ja julistuksen enkeli. Pyynnöstäsi hän tuo sinulle tietoa elämäntehtävästäsi ja seuraavasta tärkeästä askelesta kohti sitä. Gabriel tuo näynomaisia visioita ja etiäisiä valkoisten liljojen ja vaaleansinisen valon siivittämänä, mutta Gabriel enkelijoukkoineen käyttää kaikkia mahdollisia lähestymiskeinoja saadakseen viestinsä sinulle ymmärrettävään muotoon. Sinun tehtäväsi on avata korvasi ja silmäsi, pitää sydämesi lämpimänä ja mielesi positiivisena. Tällaiseen maaperään enkeliviestit putoavat kuin siemenet ja alkavat itää.

Gabriel on Luojan työntekijäjoukosta se voima, joka vastaa sukupolvien vaihtumisesta, uusista aikakausista ja myös pienemmistä aloituksista. Hän suojelee synnytyksiä ja sylilapsia samoin kuin jokaista vielä syntymätöntä ideaa, haavetta ja pienokaista. Gabrielin valkoinen valo läpäisee aikatasot ja on läsnä aina, kun tunnet tarvetta siirtyä seuraavaan vaiheeseen - oli kyse sitten isommasta tai pienemmästä aloituksesta.

Tiistaina 28.3. syntyy astrologisen vuoden ensimmäinen uusikuu oinaassa. Oinaan uusikuu on tärkeä aloituksen piste. Aivan kuten Auringon siirtymä oinaaseen se merkkaa seuraavan syklin askelmerkit. Tänä uutenakuuna Gabriel on voimallisesti läsnä Kuun vastuuenkelinä ja uuden kauden selkiyttäjänä. Uusikuu ja erityisesti oinaskuu on oikea hetki kylvää ideat ja synnyttää unelmat. Sen jälkeen alkaa niiden toteuttaminen materiaalisessa maailmassa. Kaikkia unelmia ei välttämättä ole tarkoitettu toteuttaviksi, mutta ne, jotka nostavat päätään uudelleen ja uudelleen ovat sielunsuunnitelmaasi kirjattuja tehtäviä, joita korkein minäsi toivoo sinun toteuttavan myös käytännössä. Tänä uutenakuuna on oikea hetki pysähtyä niiden tehtävien äärelle, joiden parissa sydämesi laulaa. Ota hetki aikaa luoda aarrekartta tai laadi kirje unelmistasi, juuri niistä toiveista, jotka sydämestäsi haluat nähdä toteutuneina. Gabriel auttaa jokaisen askelen ottamisessa kohti niiden realisoitumista, jos olet valmis kulkemaan polun hänen kanssaan.

Rakas maaenkeli, sinulla on kyky käyttää mielikuvitustasi ja unelmoida. Älä hukkaa tätä lahjaa! Maalaa sielusi silmin se, mitä korkein minäsi toivoo, anna ääni haaveillesi ja kutsumuksellesi. Gabriel edustaa luovaa jumalaista voimaa ja siunaa jokaista, joka haluaa ilmaista itseään sanallisesti tai kuvallisesti ja ilmentää itseään ja omavaloisuuttaan maailmassa. Pyydä Gabrielilta rohkeutta antaa ilmiasu sille, mitä olet. Olet puhdasta valoa ja rakkautta - ja se sinä olet.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kevätpäiväntasaus

20.3. Aurinko siirtyy oinaaseen ja aloittaa uuden astrologisen vuodenkierron. Kevätpäiväntasaus on merkittävimpiä hetkiä planeetallamme. Taivaalla vallitsee vahva tulilataus, kun Auringon lisäksi myös Merkurius, Venus ja Uranus sijaitsevat oinaassa. Kevätpäiväntasaus on väkevä aloitus uudelle astrologiselle vuodelle, ja nyt on oikea hetki manifestoida unelmia ja luoda suunnitelmat oman elämän suhteen.
Kuva Evelyn de Morgan

Oinaan merkistä vastaa Ariel, kipunoiva ja villi arkkienkeli, joka suojelee floraa, faunaa ja luonnonhenkiä kuten keijuija, nymfejä ja haltioitalohikäärmeitä ja maahisia. Ariel on eläintenystävien suojelusenkeli ja läsnä aina, kun haluamme löytää yhteyttä sekä Äiti Maahan että omaan sisimpäämme.

Ariel on panteistinen enkeli, pitelemätön ja tulisieluinen kuin keväinen luonto, joka puskee elämää läpi routaisen maan. Tänä kevätpäiväntasauksena pyydä Arielia auttamaan Äiti Luontoa sen puhdistustyössä. Sinun rukouksesi ja toiveesi kirittävät luonnohenkiä ja auttavat koko planeettaa tässä tärkeässä vaiheessa, kun Gaian keho on muuttumassa. Ariel auttaa luonnonkatastrofeissa, lääkitsee ja suojelee meitä. Pyydä Arielia avaamaan sydäntäsi luonnolle ja kuulemaan sen loputonta viisautta. Luonto puhuu jokaiselle ja sen kautta sinun on helpointa päästä taajuuksille valonauttajien kanssa. Luontoäiti on rakastava ja loputtoman kärsivällinen. Osoitathan kunnioitustasi hänen uurastukselleen, ilman häntä emme olisi täällä.

Ariel auttaa sinua myös mielellään kaikissa toimissa, jotka tähtäävät toisten auttamiseen ja on apunasi, kun tarvitset innoituksen kipinää. Arielilta saat ponnistusvoimaa uuden aloittamiseen ja totutuista kaavoista ulos astumiseen. Ariel haluaa auttaa sinua luomistyössä, oman potentiaalisi löytämisessä ja sisukkuuden ja sinnikkyyden vaalimisessa. Tiedät Arielin olevan läheisyydessäsi aistiessasi liekehtivän punaista väriä tai tuntiessasi voimakasta elossaolon tunnetta. Hän voi myös ilmaista itsensä eläinhahmossa tai luonnonhenkenä. Tänä kevätpäiväntasauksena mene luonnonhelmaan, pyydä Arielin ohjausta ja hiljenny kuuntelemaan. Ariel puhuu suoraan sydämesi kautta ja sytyttää sinuun innostuksen tulen. Ariel siunaa kevätpäiväntasauksen juhlan ja auttaa sinua tarttumaan toimeen ja tekemään asioita itsesi ja muiden hyväksi. Visualisoi unelmasi, tee viisaita päätöksiä ja ryhdy toteuttamaan niitä askel kerrallaan. Ariel on puhdasta toimeenpanovaltaa ja alkutulta, ja jos vain niin pyydät, hän tukee sinua ponnisteluissasi ja jokaisessa vilpittömässä aikeessasi.

Rakas maaenkeli, olet yhtä luonnon kanssa ja luonnolapsi siinä missä jokainen luomakunnan jäsen on. Olet yhtä merkityksellinen ja olennainen kuin pienin luotu olio tai valtavin galaksi. Olet yhtä maailmankaikkeuden kanssa ja tehtäväsi on oppia oman planeettamme rytmi ja löytää paikkasi osana luonnon kiertokulkua. Olet rakas ja tärkeä ja sinun osasi kokonaisuudessa on merkittävä. Älä unohda, että olet paljon enemmän kuin itse näet!

torstai 9. maaliskuuta 2017

Täysikuu neitsyessä

Sunnuntaina 12.3. täyttyy Kuu neitsyessä oppositiossa Chironiin kaloissa. Tässä täysikuussa on läsnä vahva paranemisen teema. Neitsyt-kalat-akseli on fyysisen ja henkisen eheytymisen merkkipari ja linkittyy Chironin kautta lääkitsemiseen ja auttamiseen. Tämä täysikuu valaisee omaa sisäistä haavoittunutta parantajaamme ja auttaa näkemään kirkkaassa valossa ne tunteet, jotka arjessa pyrimme ohittamaan. Kun Kuu täyttyy, maljammekin täyttyy ja tunteet tekevät itsensä tiettäviksi, jotta voimme kohdata ja eheyttää ne.

Tämä täysikuu saattaa nostaa esiin hyvinkin vanhoja kipupisteitä aina kaukaisista menneistä elämistä saakka, koska sen tarkoitus on opastaa meitä haavojen kautta valaistumiseen. Usein ei ole tarkoitettu, että tuomme nykyinkarnaatioon paikattavaksi kaikkea karmaamme, mutta ne kivut, jotka viestivät itsestään on tarkoitettu eheytettäviksi. Vanha viisaus sanoo: "Kipu, jota olet kantanut, on rakkaus, jota et ole antanut". Kun lakkaamme väistelemästä kipua voimme alkaa paranemisen prosessin. Rakkaus on se eliksiiri, joka paikkaa rikkoontuneet osiot ja eheyttää kehon. Rakkauden valossa näemme itsemme kokonaisina ja voimme kääriä laastariin ne osat, jotka vielä ovat rikkinäisiä, haavoittuneita ja ruhjeilla ja antaa niiden palautua ykseyteen.

Tämän täydenkuun energioissa on läsnä enkelten äidin Marian parantava kosketus. Marian vaaleansininen säde auttaa kokemaan myötätuntoa ja pyynnöstäsi Maria sulauttaa puhdistavaan valopalloon kaikki ne kivut ja raskauden tunteet, joita kannat kehossasi ja sielussasi. Maria sulkee sinut äidilliseen syliinsä ja ympäröi sinut eheyttävällä sinisellä. Marian läsnäolo voi tuntua ylitsevuotavalta, niin täynnä rakkautta hän on. Maria suojelee hoitajia, auttajia, äitejä, lapsia ja perheitä ja siunaa jokaisen, joka etsii pyhää feminiinisyyttä ja haluaa vastaanottaa tai välittää terapeuttista rakkausvirtaa. Maria auttaa sinua löytämään yhteyden hoivaavuuteen, huolenpitoon, toisten auttamiseen ja sairauksien parantamiseen. Maria ilmentää itseään ruusuina ja liljoina, taivaansinisenä värinä ja äärettömänä lempeytenä. Hän haluaa sinun muistavan, että olet suojeltu ja opastettu matkasi joka asekeleella. Sinussa ei ole sellaista osaa tai asiaa, jota ei voisi sulauttaa rakkauteen tai jota hän ei katsoisi lempeydellä. Rakas maaenkeli, ei ole mitään anteeksipyydettävää, ei ole mitään anteeksiannettavaa. On vain rakkaus.