keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Täydellinen kuunpimennys


Tänään 26.5. kuu pimenee 5°26' jousimiehen merkkiä. Pimennys on tarkka noin kello kahden aikaan päivällä Suomen aikaa, mutta vaikutus tuntuu päiviä ennen ja jälkeen pimennyksen. Jupiter osuu haastekulmaan tälle muutenkin runsaalle täysikuulle laajentaen ja vahvistaen pimennyksen vaikutusta. Emootiot saattavat lainehtia suurella volyymillä ja lyödä yli laitojen. Mittasuhteet tuntuvat giganttisilta, ja kaikki, mikä on kasvanut täyteen mittaansa, todella näyttäytyy suureellisena. Ylisuuret toiveet seuraavat näin voimakkaassa kuviossa mukana, mutta silloinkin kun megalomaanisia odotuksia seuraa pettymys, syy on ainoastaan suurentuneen mittaluokan ennakkoasetelmissa. Voit pettyä ainoastaan suhteessa odotuksiisi, ja missä lähtöasetelmat edellisen uudenkuun aikaan ovat olleet poissa kurssista, tämä täysikuu todella nostaa isoon valoon kaiken, mikä ei ole kohdillaan. Vastaavasti täysikuu valaisee kirkkaasti juuri ne unelmasi, jotka ovat linjassa oman sielunsuunnitelmasi kanssa ja auttaa sinua ymmärtämään laajasti ja kokonaisvaltaisesti omat lahjasi.

Täydenkuun energioista vastaa arkkienkeli Zadkielin armon, ilon ja vapautuksen voimallinen violetti säde. Rakas maan lapsi, anna itsellesi hetki ja mieti, miten voit parhaiten nauttia omista lahjoistasi ja kuinka jakaa niistä myös muille. Sinulla on runsaasti viisautta ja elämänkokemusta, jota olet kerännyt oman polkusi varrelta. Olet saanut vastaanottaa runsaudesta ja samasta runsaudesta saat myös jakaa. Antautumisen haasteen olet tuonut mukanasi tähän elämään, mutta sinua autetaan joka hetki, kun niin pyydät. Anna täydenkuun säteiden pestä olemuksestasi pois kaikki ylimääräinen, aikansa elänyt ja tehtävänsä täyttänyt. Saat päästää irti ja sinulla on lupa luopua. Samalla kun huomaat olemuksesi kevenevän, voit avautua vastaanottamaan samalla voimalla rakkautta, armollisuutta ja iloa. Ymmärräthän rakas, ei ole mitään sellaista, mistä sinut tuomittaisi. Voit ainoastaan oppia. Me iloitsemme kanssasi jokaisesta askelestasi. Luota siihen, että kanssasi kuljetaan. Kerros kerrokselta olemuksesi kirkastuu ja lähentyy todellisinta itseäsi. Ja se on tehtäväsi täyttymys.  




tiistai 11. toukokuuta 2021

Uuudenkuun syntymä härän merkissä

kuva Hans Zatzka
Härän uusikuu syntyy 11.5. klo 22 maadoittavissa ja parantavissa energioissa. Uusikuu tuo mukanaan mahdollisuuden manifestaatioon ja ajatusten juurruttamiseen käytännön tasolle. Härän kautena elämme tuhdeinta kasvun kautta, alamme aistia runsautta ja kukkeutta ympärillämme. Uudenkuun yö on pyhä hiljainen hetki, jona asetamme siemenen maahan ja siunaamme sen. Päätös on tehty, idea on laitettu juurtumaan, ja tiedostamme, että sen kasvusuunta on kiinni täysin omasta energiastamme lähdön hetkellä, millä ajatuksilla ja energialla olemme tulevaisuuden visiota vaalineet. Siksi on tärkeää hiljentyä näin vahvana luomisen tuokiona. Kastelenhan ajatuksiani rakkauden kyllästämillä lannoitteilla? Annanhan valoa, tilaa ja suonhan elinympäristön, jossa ideani voivat kukoistaa? Enhän tukahduta itseäni enkä toisia, annanhan kaikkien kukkien kukkia, myös niiden jotka eivät ole ehdottomia suosikkejani? 

Härän kauden arkkienkeli Haniel on herkkyyden ja feminiinisen luomisenergian pyhä valo. Haniel siunaa kaiken työsi, johon suhtaudut rakkaudella ja omistautuen. Haniel on hennon vaalean vihreällä säteellä liikkuva energiavirta, hän vaalii luovaa prosessia ja juurruttaa kasvukelpoiset ideat vahvaan kasvuun. Rakas maaenkeli, pyydä Hanielia saattamaan todeksi ne unelmasi ja suunnitelmasi, jotka omaavat vahvan tuen omalta sielultasi. Haniel auttaa hakkaamaan ideasi kiviin, maadoittamaan ne graniittiin ja tallettamaan ne kristalliin. Tänä uutena kuuna hiljenny sielunrauhaasi ja pyydä Haniel lähellesi. Anna hänen valaista oma kristallikiviluolasi ja tunne, kuinka sielusi valo säkenöi sen seinistä ja ympäröi sinua kuin suojaava kohtu. Tästä ideahautomosta lähtevät kohti kirkastumistaan sielusi syvät toiveet, pitkäkestoiset projektit ja kauaskantoiset suunnitelmat.

Rakas maaenkeli, ethän anna omien epäilystesi lannistaa sinua. Haniel auttaa sinua ottamaan askelen kerrallaan omalla polullasi, ja näin opit kärsivällisyyttä, kestävyyttä ja mielen malttia. Opit nauttimaan matkan jokaisesta hetkestä sen sijaan että kiirehdit kohti seuraavaa kangastusta. Voit elää haaveesi todeksi maanpäällisessä kokeiluastiassa ja kasvualustassa, jos niin haluat, ja nähdä niiden muotoutuvan todellisuudeksi. Tätä on elämän ihme ja sinun jumalainen luomisvoimasi. Käytäthän sitä rakkauden visioiden synnyttämiseen ja vaalimiseen. Tiedäthän, että olet siunattu sielu ja kanssasi kuljetaan joka laaksoon ja syvänteeseen, kanssasi kiivetään jokaiselle kukkulalle ja kynnetään jokainen pelto, jonka itsellesi valitset. Olet rakas ja tärkeä, ja niin on aina.