lauantai 2. joulukuuta 2017

Joulukuun täysikuu

Kuu kasvaa jälleen täydeksi tulevana sunnuntaina 3.12. kaksosen merkissä. Samalla kaksosen hallitsijaplanaeetta Merkurius kääntyy peruuttavaan liikkeeseen ja perääntyy aina 23.12. saakka.

Tämä täysikuu on eteerinen ja suureellinen. Intuitio toimii hyvin ja korkeammat aistit ovat avoinna, siksi on tärkeää pitää energiakeho hyvin suojattuna ja maadoitettuna. Jälkiperäiselle ajattelulle ei nyt ole tilaa, sen sijaan unimaailma ja korkemmat yhteydet avautuvat helpommin, kunhan muistat juurruttaa kehon ja pyytää suojaukset mukaasi.

kuva Gustave Moreau
Arkkienkeli Metatron vastaa merkabasta eli valokehosta ja sen asteittaisesta kehityksestä. Kehosi läpikäy ylösnousemusta planeetan kanssa, ja tänä täysikuuna voit tuntea muutoksia erityisesti fyysisessä ruumiissa ja terveydessä. Olemuksesi muuttuu ja muovautuu ajanhengen mukana, eikä tässä prosessissa ole mitään pelättävää. Valokeho on kuin sinun kehosi, mutta kirkkaampi, laajempi ja puhtaampi.

Rakas maaenkeli, sinun ei tarvitse luopua mistään, mikä on sielullesi tärkeää saavuttaaksesi valaistumista ja virittääksesi korkempia chakrojasi. Rakkaus ei toimi siten. Sinun ei tarvitse tehdä mitään sellaista, mihin et ole valmis eikä sinua rangaista tai veroteta mistään. Kun niin tahdot ja olet valmis, valokehon aktivoituminen alkaa. Prosessi on fyysinen ja henkinen ja etenee juuri sinulle sopivassa tahdissa.

Kun tunnet raskautta maakehossasi, on se merkki siitä, että olet ylittänyt omat voimavarasi. Tämä on hyvin yksinkertaista. Anna kehollesi mahdollisuus levätä ja kerätä voimia, ja anna sille huomiosi, kun se sitä tarvitsee. Puhdista chakrasi säänöllisesti. Tee tästä rakas rutiini ja pidä siitä kiinni kuten muutoinkin hoidat itseäsi, käyt suihkussa ja peset hampaasi. Chakrapuhdistus ylläpitää värähtelytaajuuttasi ja helpottaa oloasi kun koet tukkoisuutta kehossasi.

Chakrapuhdistus myös edesauttaa valokehon aktivoitumista ja auttaa sinua hengittämään universumin tahtiin. Tällöin voimasi eivät kulu hukkaan pyristellessäsi vastavirtaan ja tavoitellessasi jotakin, mikä ei kuulu polullesi. Voit antautua prosessille ja tietää, että olet ehdottoman turvassa.

Tänä täysikuuna pyydä Metatronia apuun pitämään energiakehosi kirkkaana ja ajatuksesi selkeänä. Vastaanottaaksesi Metatronin korkeataajuista värähtelyä sinun tarvitsee vain hiljentyä ja pyytää. Valo on läsnä aurassasi ja voit tuntea sen kohottavan vaikutuksen. Olet rakastettu ja siunattu maan matkalainen ja kanssasi kuljetaan, käsi kädessä, askel askelelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti