tiistai 20. maaliskuuta 2018

Kevätpäiväntasaus


Uusi astrologinen vuosi käynnistyy tänään Auringon siirtyessä tuliseen oinaan merkkiin. Kevätpäiväntasaus on väkevä kulminaatiopiste, elämänenergian herääminen ja Äiti Maan kevätlaulun kajahdus. Tästä alkaa kasvu ja kukoistus, seuraava kehityssykli taivaan valon kiertäessä kahdentoista kuukauden kuluessa eläinradan merkkien läpi. 

Oinaskausi on aloitteellisuuden ja toiminnan värittämää aikaa. Tekemisen into vie eteenpäin, mutta harkinta ei ole yhtä vahvoissa kantimissa. Kun Merkurius, ajattelun ja kommunikaation planeetta, lisäksi peruuttaa oinaan merkissä 23.3.-15.4., nousee maltin opettelu tärkeimmäksi tehtäväksi. Tämä kausi onkin oivallinen oman hosumisen tarkkailujakso. Kun ajattelun ja toiminnan rytmittämiseen ei muista jättää riittävää turvaväliä, seuraukset tulevat pikaisena paluupostina universumilta. 


Oinaan merkin energioista vastaa arkkienkeli Samuel, sydämen enkeli, joka valvoo yhteyttämme rakkauden lähteeseen. Samuel toimii vaaleanpunaisella säteellä ja auttaa poltaamaan sydämestä kaiken negatiivisuuden, vihan, katkeruuden ja kaunaisuuden ja kirkastamaan kehon rakkauden liekeillä. Samuel muistuttaa meitä kärsivällisyydestä, rakkauden ajattomuudesta ja kaikenkattavuudesta. 

Rakas maaenkeli, kun innokkuus valtaa mielesi ja olet malttamaton saamaan aikaan tuloksia omalla polullasi, tiedäthän, että kanssasi ollaan joka hetki. Silloinkin kun kadotat punaisen langan ja huomaat ohjanneesi itseäsi vikasuuntaan, silloin erityisesti ja juuri silloin rinnallasi seistään. Rakkaus ohjaa polkuasi joka hetki, vaikka tekisit hölmöjäkin valintoja. Sinua ei moitita teoistasi, sillä rakkaus näkee valon sinussa eikä muuta. Jokainen askeleesi on sinun valintasi ja jokainen päätöksesi on sellaisenaan pyhä, koska se on sinun luojaminäsi tekemä. Enkelit eivät tuomitse sinua tai arvostele sinua ratkaisuistasi. Rakkausvalo on kaikki mitä enkelisilmin on olemassa ja sinua halutaan muistuttaa siitä, ettei muuta ole. Anna rakkauden palon ja sydänchakrasi johtaa tietäsi. Rinnassasi palaa soihtu, jonka valossa sinun on helppo suunnistaa elämänkentällä. Pyydä enkeleitä rinnallesi, ja he ovat siinä. Kutsu Samuelia kirkastamaan sydänvalosi, puhdistamaan se mahdollisista himmeyksistä ja matkasi sujuu taas keveämmin. Olet kallis ja armoitettu, enkelivalon siunaama.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti