lauantai 31. maaliskuuta 2018

Täysikuu vaa'assa

Tänään, maaliskuun viimeisenä päivänä täyttyy Kuu vaa'an merkissä. Energiailmasto voi nyt tuntua ristiriitaiselta ja painostavaltakin. Saturnuksen ja Marsin yhtymä kauriissa muodostaa Kuun, Auringon ja Merkuriuksen kanssa hiertävän t-ristikuvion, joka pakottaa kuuntelmaan omia tunteita ja ottamaan ne vakavasti. Mikään toiminta ei nyt saa vauhtia alleen ja aiemmin mukavaltakin tuntunut tekeminen voi kärsiä sisäisestä jarrusta. Tarkoituksena on huomata asiat, joissa olet ylittänyt omat voimavarasi ja ohittanut tunteesi.

Myös puolihuolimattomat ajatukset palaavat nyt bumerangina takaisin Merkuriuksen perääntyessä oinaassa. Peräytyminen jatkuu aina 15.4. saakka ja auttaa havaitsemaan ne paikat, joissa on menty into edellä ja jätetty ajattelematta asioita loppuun asti. Kun on hankaluuksien vuoksi pakko pysähtyä, on mainio tilaisuus oivaltaa, ettei maailma olekaan kasaamassa hankaluuksia tiellemme, vaan oma kärsimättömyys ja itsepäisyys löytyvät alkuenergioina, kun on lähdetty puuhaaman asioita pohtimatta. Harmistumistahan siitä seuraa, mutta ei onneksi yleensä mitään sen vakavampaa. Vaikka tämän täydenkuun energiat voivat tuntua paikoin raskailta, kirkastuvaa kevättä ei voi mikään pidätellä. Rakkauden planeetta Venus siirtyy tänään vahvaan sijaintiin omaan merkkiinsä härkään ja koskettaa sieltä lempeydellä ja sydänvalolla ihan jokaista.

kuva Edward Burne-Jones
Arkkienkeli Samuel on rakkauden soturi, väkevä vaaleanpunaisella säteellä toimiva enkeli, joka vastaa sydänchakran avautumisesta. Rakas maaenkeli, kun tunnet painoa rinnassasi ja synkkyyttä mielesi päällä, Samuel muistuttaa sinua rakastamisen ensisijaisuudesta. Se ei ole tärkeää, mitä rakastat! Kaikkea voi rakastaa. Rakkaus on puhdistavaa energiaa ja auttaa sinua kokoamaan elämääsi kaikilla osa-alueilla. Rakkaus on liimaa, joka pitää maailmankaikkeuden koossa. Se yhdistää sinun solusi ja sitoo toisiinsa kaiken elollisen. Rakkaus on kuin näkymätöntä kuminauhaa, hiuksenhienoa ja äärimmäisen kestävää, se kuroo kiinni kaikki aukot ja etäisyydet, yhdistää yli ajan, paikan ja ulottuvuuksien, kantaa valoa ja kuljettaa energiaa. Rakkaus on perusalkuaine, jota ilman ei ole mitään.

Löytääksesi yhteyden tähän perusvirtaan sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin ajatella sydäntäsi. Se on rakkauden keskus kehossasi ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa rakkausvirran kanssa. Sinut on luotu tästä materiasta aivan kuten koko kaikkeus, siksi se ei ole sinulle vieras tai sinusta ulkopuolinen mahti. Se olet sinä itse, rakas ystävä, sinä juuri siinä ja sellaisena kuin olet, puhdas rakkausvalo. Yksikin ajatus, joka etäännyttää sinua tästä alkuvoimasta on mielesi luoma kuvajainen. Saat vapaasti uskoa niihin, mutta sinun ei tarvitse. Niin halutessasi rakkaus on välittömästi läsnä, ei toisissa galakseissa tai muilla henkisillä tasoilla, mistä sinun pitäisi se vaivalla noutaa. Rakkaus on tässä ja nyt. Juuri nyt. Sinun tarvitsee vain ottaa vastaan. Olet kannateltu, veli ja sisar, valon kanssamatkustaja ja me kohtaamme rakkaudessa. Ja niin on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti