sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Unelmien täysikuu

Kuu täyttyy maanantaina 17.6. aamupäivällä noin 26 astetta jousimiehen merkkiä. Aurinko paistaa Kuun vastamerkissä kaksosessa vielä muutaman päivän ennen kuin siirtyy rapuun juhannusattoona 21.6. klo 19 ja aloittaa tästä kulminaatiopisteestä astrologisen vuodenkierron toisen neljänneksen.

Sekä kaksosen täysikuu että kesäpäivänseisaus ovat tärkeiden isojen planeettojen värittämiä. Neptunus kaloissa, Jupiter jousimiehessä ja Saturnus kauriissa ovat tarkoissa kulmissa keskenään nostaen energiataajuuksia ja palauttaen muistiin karmaattisia asioita, jotta voimme irrottautua niistä. Neptunuksen ja Jupiterin neliö osuu myös tulevalle täysikuulle herkistäen ja innostaen heittäytymään itseä isompien voimien vietäväksi. Samalla haastekulma paisuttaa unelmat ja haaveet ja saattaa tuoda mukanaan pettymyksiä ja pudotuksia pilvilinnoista. Tämä on saman suureellisen energian kääntöpuoli, ja vain sinusta itsestäsi riippuu, kuinka otat täysikuun valon vastaan.

Jousimiehen merkkiä suojelee arkkienkeli Zadkiel, muutoksen, ilon ja armon enkeli. Zadkiel työskentelee violetilla säteellä ja vastaa kehon sieluchakrasta, joka sijaitsee pään yläpuolella ja yhdistää meidät omaan korkeampaan minäämme. Zadkiel on suuri vapauttaja, joka auttaa puhdistamaan karmaa ja vapautumaan kaikista ylimääräisistä ja tiensä loppuun tulleista asioista elämässä.

Rakas maaenkeli, omiin unelmiin luottaminen on tärkeimpiä asioita, joita opiskelet maataipaleellasi. Unelmilla on siivet, ne kasvavat selästäsi valopilareina ja nostavat värähtelytaajuuttasi korkeammalle tasolle. On tärkeää, ettet kiellä omia unelmiasi. Ne ovat polttoainetta sinulle, kuljettavat sinua oikealle reitille ja tuovat sinut lähemmäksi sielunenergiaasi. Kykysi unelmoida, visioida ja nähdä asioita sielusi silmin on sinun ainutlaatuinen tapasi kohdata elämää ja luoda sitä. Kukaan toinen sielu ei toimi juuri siten kuin sinä, ja siksi on niin tärkeää, että annat omille unelmillesi tilaa. Ne eivät aina toteudu siten, kuin toivoisit eivätkä ehkä niin nopeasti kuin haluaisit. Mutta ne ovat aina energiaa, jota laitat liikkelle, ja energialla on voima muuttaa maailmaa.



Tänä täysikuuna sinulla on lupa rakastaa tulevaisuuden unelmiasi ja samalla toipua menneisyyden pettymyksistäsi. Täysikuu on irtilaskemisen hetki, lakipiste, jonka jälkeen Kuun energia alkaa vähetä ja valmistautua uuteen syntymään. Pyydä Zadkielin violettia valoa irrottamaan sinusta ne asiat ja kiinnikkeet, joita et enää tarvitse. Usein olemme vanhasta tottumuksesta kiinni ihmisissä, paikoissa, toimissa ja tehtävissä, joiden yli meidän tulee kasvaa voidaksemme edetä polullamme. Muistathan rakas maan lapsi, ettet voi jäädä kiinni haavekuviin tai menneisiin kohtaloihin. Asiat kulkevat luoksesi ja voit syleillä niitä, kun ne ovat kohdallasi. Ohitettuaan sinut kiitä niitä ja rakasta niitä kaiken sen vuoksi, mitä ne ovat sinulle opettaneet ja salli niiden mennä. Älä moiti tai syyllistä itseäsi vanhoista virheistä tai vääristä valinnoista. Jokainen kokemus on ollut tarpeellinen, jotta olet päässyt tähän missä olet nyt. Anna itsellesi anteeksi, syleile omaa olemustasi kuten enkelit syleilevät sinua ja rakasta itseäsi kuten sinua rakastetaan. Olet täydellinen valon lapsi ja rinnallasi kuljetaan jatkuvasti muistuttamassa sinua siitä. Kun koet energiat liian painavina ja pakottavina, vetäydy omaan hiljaisuuteesi ja anna itsesi kylpeä hetki valossa. Kutsu Zadkielin syvästi uudistavaa violettia liekkiä puhdistamaan sinut ja keventämään olosi, tuomaan armollisuutta ja helpottamaan anteeksiantamisessa. Tiedäthän rakas, ettei mikään ole helpottavampaa kuin anteeksianto. Sinulla on milloin tahansa lupa antaa anteeksi ja luopua vihasta, surusta ja kaikesta negatiivisesta, jonka tunnet painolastina harteillasi. Voit tehdä sen milloin tahansa, laskea taakat käsistäsi ja antaa ihmeiden alkaa tapahtua. Kuljeta mukanasi ametistia kohottamassa värähtelyäsi ja kirkastamassa auraasi. Täysikuu on myös hyvä hetki puhdistaa kivesi ja antaa niiden latautua ulkoilmassa Kuun valossa. Samoin anna Kuun valaista oma mielesi ja yhdistää sinut omaan sielunenergiaasi. Olet rakastettu ja siunattu, ja samoin ovat kaikki ajatuksesi ja tekosi, jotka kantavat valoasi. Ja niin on.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.