tiistai 5. maaliskuuta 2019

Utuinen uusikuu

kuva Edward Burne-Jones
Ihana haaveellinen uusikuu syntyy kaloissa 6.3. yhtymässä unelmien ja korkean henkisyyden planeettaan Neptunukseen. Tunnelmat ovat sumuiset ja eteerisen herkät. Tunnemme mystisen kosketuksen pystymättä järjellä selittämään, mitä on tapahtumassa.

Samalla älyn planeetta Merkurius aloittaa perääntymisen aivan kalojen viime asteilla hämmentäen energiailmastoa lisää. Peruuttava Merkurius tuo mukanaan haastetta kasata ajatuksia, löytää punainen lanka ja pysyä aikatauluissa. Samalla sisäinen runosuoni voi pulputa ja kaunopuheisuus puhjeta ennennäkemättömään kukkaan. Sekä sivu suun puhuminen että puhdas tunnepuhe suoraan sydänchakrasta onnistuvat tällaisella kaudella. Kun puhe haavoittaa ja sanat otetaan herkemmin kuin olisi tarpeen, käänny sisäänpäin pohtimaan, mikä oli todellinen rakkauden viesti sinulle. Väärinkäsitykset, epäselvyydet ja herkkähipiäisyys kommunikaatiossa voivat nyt koetella kaikkia kunnes Merkurius kääntyy taas 28.3. eteenpäin ja pahimmat aivosumut alkavat hälvetä.

Tämä uusikuu ei palvele rationaalista minää eikä sisäistä älykköä, mutta vahvistaa yhteyttä intuitioon ja näkymättömille tasoille ja avaa korkeampia aisteja. Onneksi Kuu on harmonisessa sekstiilissä jämäköittävään Saturnukseen kauriissa, joten aivan haavemaailmoihin uusikuu ei meitä hukkaa.

Kauden viesti tulee arkkienkeli Sandalfonilta, kalojen merkin suojelijalta, maatähtichakran, musiikin ja merien vastuuenkeliltä. Sandalfonin rakastava energia heijastaa turkoosia, kultaa ja kaikkia sateenkaaren sävyjä kuin auringonvalossa kylpevä merenpinta. Sandalfon on veljellinen ja sisarellinen enkeli, kumppani ja toveri, jonka kanssa voit jakaa kaikki ajatuksesi. Sandalfon tunnetaan rukouksien enkelinä ja hän kuulee ja kantaa kuiskauksenakin lausutut toiveet ja sydämen kiitokset edelleen, istuu vierelläsi kuin hiljennyt ja auttaa sinua avaamaan herkimpiä aistejasi.

Rakas maaenkeli, valaistuva aika on kanssasi! Kirkastuva kausi puhdistaa energiakehoasi ja huuhtoo negatiivisuutta aurastasi kuin suolavesi pesee rantahiekan ja hioo sen pienet kivet hienonhienoiksi valonjyviksi. Anna rakkauden käydä ylitsesi kuin aaltojen, anna sen olla mitaton ja vailla määrää, anna itsesi hukkua siihen. Rakkaus on valomeri, johon saat sulaa, yhtyä sen lauluun ja pauhuun, tulla yhdeksi sen loputtomuuden kanssa. Ystäväni, rakkaus on rajaton, rakkaus on sisälläsi ja rakkaus on ulkopuolellasi. Enkelit sen paremmin kuin maan asukkaatkaan eivät edusta sitä enemmän tai vähemmän. Me olemme kaikki yhtä rakkauden valtamerta.

Ei ole aikaa eikä määränpäätä, rakas lapsi. Ei tietä eikä kivikkoista polkua, uuvuttavaa vuorenrinnettä eikä paahtavaa paistetta. On vain rakkauden meri. Sinä olet valohiukkanen äärettömyyden sylissä, olet vain unohtanut sen. Pyydä Sandalfonia mielesi hiljaisuudessa, rukouksessasi ja meditaatiossasi yhdistämään sinut takaisin valoon, jota olet aina ollut. Rakas, et ole koskaan ollut erillinen etkä hukassa. Tämä on sinun sielusi matka varjoista valoon, takaisin lähteeseen ja alkutilaan. Olemme aina kulkeneet kanssanne, rinta rinnan. Teidän matkanne on meidän matkamme, teidän ymmärryksenne on meidän ymmärryksemme. Ja niin me olemme Yksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.