keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Kevätpäiväntasaus

Aurinko siirtyy tänään 20.3. paria minuuttia vaille keskiyön oinaan merkkiin. Oinas aloittaa astrologisen vuodenkierron ja käynnistää kevään. Samaan hetkeen saamme upean täydenkuun aamuyöstä vaa'an merkistä. Täysikuun kuvioon osuvat myös Auringon yhtymä Chironille ja rohkeutta vaativa kvinkunssi Uranukselle.

Ympärilläsi on runsaasti parantavaa energiaa, jonka ymmärrät oman haavoittuvuuden kohtaamisen kautta. Parantuminen ja eheytyminen ei aina tapahdu sillä tavoin kuin odotamme, vaan useimmiten kivuliaiden irtilaskemisten ja luopumisten seurauksena. Kun sallimme itsemme uudistua ja päästämme irti, tilaa syntyy uudelle ja myös yllätyksille, joita emme olisi koskaan voineet kuvitella mahdollisiksi.
Tämä täysikuu on vuoden otollisin hetki antaa menneen jäädä taakse ja antaa kevään avata meitä vastaanottamaan seuraava sykliä elämässämme.

Kauden enkeliviesti tulee Samuelilta, rakkauden arkkienkeliltä ja sydänchakran vastuuenkeliltä. Samuel on etsimisen ja löytämisen enkeli, hän auttaa sinua saamaan otteen punaisesta langasta ja ohjaa tiesi kohti kadonnutta suuntaa. Samuel säteilee rakastavaa vaaleanpunaista ja tuo yhteen sielunkumppanit ja juuri oikeat ihmiset oikeaan aikaan.

Rakas maaenkeli, anna sydämesi avautua ja haavojesi parantua! Päästä rakkaus sisään, sillä rakkaus itsessään on vastaus. Anna rakkauden tulvia yli äyräiden ja osoita sitä avokätisesti. Antaminen on saamista ja antaessasi saat tuhannesti enemmän takaisin. Rakkaus ei vähene jakamisesta, vaan laajenee, elähdyttää, virkistää, ilahduttaa, pakahduttaa ja saa sinut laulamaan.

Ystäväni, pelko on ainoa asia, joka voi estää sinua rakastamasta. Emme me enkelitkään laske, kuinka paljon rakkautta olemme jakaneet ja vuodattaneet. Älä siis sinäkään pelkää, että se loppuisi tai etteikö sitä riittäisi sinulle yllinkyllin ja vieläkin enemmän. Uskalla ottaa vastaan ja uskalla antaa edelleen! Pyydä enkeleitä avuksi rohkaisemaan sydäntäsi astumaan pelosta valoon. Rakas valon lapsi, on tullut aika jättää pelko. Se on tyhjä kuori, jonka taakse olet käteytynyt. Valosi loistaa sen läpi kirkkaasti, se on ohentunut ja hapertunut etkä tarvitse sitä enää. Olet siunattu valonpolullasi ja kanssasi kuljetaan, sillä rakkaus on yksi eikä yhtä voi erottaa milloinkaan. Mihin ikinä oletkaan eksynyt, valo on aina vierelläsi eikä sinun kotiin palataksesi tarvitse tehdä muuta kuin sanoa kyllä. Rakkaus on, ja se sinä olet. Näin on ollut läpi aikojen ja näin on, ajasta aikaan. Olet valon soturi ja rakkauden soihtu ja me tervehdimme sinua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.