maanantai 2. tammikuuta 2017

Kuu kaloissa

kuva: Giovanni Battista Tiepolo

Kuu siirtyy kalojen merkkiin tänään ylitettyään Venuksen. Venus seuraa perässä kaloihin huomenna 3.1., ja huomenna Kuu liittyy myös Marsin ja Neptunuksen yhtymään kaloissa. Auringonkin vielä viipyillessä sekstiilissä Neptunukseen tunnelmat ovat kalamaisen utuhaaveelliset. Vaikka elämme kauriin vakavaa aikaa, pehmeän energian kosketus tuntuu nyt suloiselta kuin höyhenen pyyhkäisy poskella.

Arkkienkeli Sandalfon vastaa kalojen merkistä, kehon maatähti-chakrasta ja sielun juurtumisesta Maa-planeetalle ja kiinnittymisestä omalle polulleen. Sandalfon muistuttaa meitä maadoittamisen tärkeydestä. Rakas ihmisenkeli, päiväunelmointi ja haaveilu ovat tärkeitä mielikuvituksesi työvälineitä, joiden avulla luot tulevaisuutta. Maalaamalla mielesi valkokankaan väreillä ja soinneilla teet itsellesi visioita siitä, millaiseksi toivot elämäsi ja maailman muuttuvan. Tämä on äärimmäisen herkkää ja tärkeää työtä ja edellyttää sinulta halua vaalia unelmiasi. Ne ovat kuin linnunpoikasia, jotka tarvitsevat suojaisen pesän ympärilleen kasvaakseen vahvasiipisiksi maailmanvalloittajiksi. Vielä ei ole aika laskea niitä pesän turvasta tai karaista niitä todellisuudelle. Ruoki ja hoivaa unelmiasi! Anna niiden nauttia energiastasi ja lämmöstäsi, helli niitä kauniilla musiikilla ja koristele ne kultavärein. Huolehdi unelmistasi kuin rakastava vanhempi. Pidä niitä tärkeinä ja arvosta niitä.

Huolehtiessasi rakkaudella unelmistasi pidä itsesi juurtuneena omaan arkeesi, todellisuuteen ja reaalimaailmaan. Sinä olet vanha ja viisas ja sielusi on ikuinen, tiedät kyllä, milloin on oikea aika laskea unelmasi vapaaksi kokeilemaan omia siipiään. Siihen saakka pidä itsesi vakaana ja keskittyneenä, kanna vastuu jokapäiväisestä hyvinvoinnistasi, materiaalisista tarpeistasi ja riittävästä levosta. Vain siten jaksat huolehtia unelmistasi ja ruokkia niitä, vahvistaa niitä uskollasi ja pysyä itse rauhallisella mielellä niiden kasvun suhteen. Pyynnöstäsi Sandalfon auttaa sinua kiinnittymään vahvasti jokapäiväiseen elämääsi ja auttaa sinua vahvistamaan toiveikkuuttasi. Näin et kadota otettasi arkitodellisuudesta eikä sinun myöskään tarvitse tuntea itseäsi uupuneeksi arjen haasteiden edessä. Kun kuljet omaa polkuasi vahvasti kiinnittyneenä tehtävääsi ja uskot, että rakkaus kannattelee sinua, olet Sandalfonin käsivarsilla. Rakas maaenkeli, herkkyytesi on voimaasi! Kaivatessasi apua taiteelliseen työhön tai harrastukseen, voit milloin tahansa kutsua Sandalfonin rinnallesi, ja hän tuo kätensä kosketuksen luomistyöllesi ja auttaa sinua nauttimaan tekemisestäsi ja löytämään syvällisyyttä jokaisesta, vähäiseltäkin vaikuttavasta käänteestä ja tuokiosta. Olet maatähden suojaama ja siunaama, rohkea ihmisenkeli, rakas siskoni ja veljeni, ja kuljet kanssani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.